6. lokakuuta 2011

Räkänokkarok

Jep, jep. Meillä tyty taas kipeänä. Nuhanenän seuraksi nousi maanantaina kuume ja eilen se kipusi jo yli 40 asteen, niikuin tänäänkin. Se onneksi laski lääkkeillä ja maanantaina lääkäri kehaisi, että kysymys on virustaudista. Päätin kuitenkin, että vaikka tuo nappula on melko iloinen tapaus ja kuumeesta huolimatta jaksaa myös leikkiä, se on silti lääkärireissu huomenna jos vieläkin kuumeilee.

Parempi selvittää ajoissa, että mistä on kyse kuin ihmetellä liian myöhään.

Iloinen kuumepeikko.

5. lokakuuta 2011

Fruuuuumm!!

Kävin tänään autokoululla vähän järkeilemässä tietokoneella tulevia kirjallisia. Arvatkaa alkoiko tympimään, kun harjoituskokeen läpimeno oli aina parista virheestä kiinni, mmur! Mutta samalla iski se todellisuus, että meikäläisen pitäisi oikeasti pian taas mennä auton rattiin ja saada se kortti suoritettua.

kuva

Jännittää, ilostuttaa, innostuttaa...! Ei tässä olla vasta kun sen päälle kolme vuotta roikuttu autokoulun arkistoissa, jos ne viimeinkin sais mut pois sieltä. Autokoulun omistaja on ainakin sitä mieltä: "Noni, hommataan nyt viimein sulle se kortti! Ja todellakin tässä kuussa!" Raukka mies meinasi saada hepulin, kun en muistanut, että kuukausi on vaihtunut ja menin sanomaan, että ensi kuussa sitten olis haaveissa suorittaa inssi.

Huomenna näyttään itteensä lääkärillä, josko se antais mulle paperin, joka todistaa mun olevan terve ajamaan autoa. Lisäksi täytyis käydä räpsäsemässä itsestään jotku tosi fiksun näköset passikuvat.

Pökötille oon luvannu käsi sydämellä, että jos kun minä sen kortin saan, pesen sen sisältä että ulkoa. Tuo isimies kun on mun rakasta kohdellu tosi huonosti! Ei edes talliin ole päässyt yöllä nukkumaan...raukka.

kuva

3. lokakuuta 2011

"Koita päivittää se blogis!"

Näin sanoi typykän kummitäti. Se kummitäti, joka muutti tuonne isoon maailmaan täältä käpykylästä ja omien puheidensa mukaan käy tylsyyksissään tarkistamassa tämän blogin 3-5 kertaa päivässä. Kai tässä pitäisi olla imarreltu. Tai sitten vaan todeta, että kummitäti on mahdottoman utelias, ehkä hieman kyylä..?

Niin tai näin, ajattelin jakaa meidän viime viikon ja viikonlopun tapahtumat teidän kanssa. Mikäs sen mukavempaa!! Ainakin mun mielestä, hoho.

Typykällä nousi tosiaan kuume tiistaina ja se jatkui aina tortaihin asti, näin ainakin luulin. Perjantai-iltana mittasin jälleen kuumeen, kun tuntui pikkuinen niin lämpimältä ja hieman yli 38 astetta olikin. Voi itku. Ei muuten, mutta likalla oli lauantaina synttäripippalot. Kaiken lisäksi keskiviikosta lähtien oli tytyn nokka vuotanut kuin vesihana ja perjantaina vuotavan nokan seuraksi tuli yskä. Aie, ku mukavaa.

Lauantaina oli typykkä kuitenkin suhtkoht terve, kuume oli onneksi poissa ja kaupanpäällisistäkin oli jäljellä enää vuotava nenä. Siispä synttärit pidettiin. Edellä mainittu kummitäti tuli meille viikonloppuvierailulle ja samalla auttamaan mua synttäreiden järjestämisessä. Minä heräsin aamulla ottaakseni imurin ja mopin käteen, hän ottaakseen mun keittiön aka leipurin paratiisin haltuunsa pyöräyttääkseen kakun ja kinkkupiirakan. Tuli pysrtön alla siinä täyty taas tehdä ja kun synttärit oli ohi parissa tunnissa, oli olo tässäkö tämä nyt sitten oli? Asiaan saattoi vaikuttaa se, että tunnin juhlimisen jälkeen synttärisankari meni nukkumaan.

Teinpä myös yhden oikein emämokan: en ottanut yhtään ainutta valokuvaa tyttäreni ensimmäisistä synttärikemuista. Paska äitee. Hoi, kyylä-kummitäti! Sinulla on ainakin yksi valokuva, minä haluta!!

Illalla me lähdettiin tämän viikonloppuvierailijan kanssa hieman baariin naatiskelemaan live musiikista ja juomasta - minä kahdesta Somerspystä, hän limpparista. Muutaman tunnin päästä grillin kautta kotiin nukkumaan, mikäs sen parempaa?

Loppujen lopuksi erittäinkin sopeva viikonloppu ja koska oli niin mukavaa, ei työviikon aloittaminen ollut suoraan sieltä ja syvältä. Jos aikaista herätystä ei lasketa mukaan, oli se jopa ihanaa.

Näillä eväillä kohti alkavaa ja työntäyteistä viikkoa!

28. syyskuuta 2011

12 kuukautta

Typykkä täytti eilen vuoden. Vaikea uskoa, että äidin muru on jo niin vanha. Kelataan siis aikaa hieman taaksepäin, katsotaan kuvia ja muistellaan miten tyty on näiden kuukausien aikana kehittynyt.

0 kk

Tyttö syntyi muistaakseni 14 tunnin kärsimyksen, yhden epiduraalin, huonon ilokaasun ja 20 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen tähän maailmaan 3660 grammaa painavana ja 52 senttiä pitkänä huutavana ja heti alusta asti oman tahtonsa ilmaisevana pakettina. Pakettina, josta isä ja äiti oli niin ylpeitä jo heti ensisilmäyksellä.

1 kk

Paino nousi kovaa vauhtia jo heti kotiopääsemisen jälkeen. Painoa oli 4620g ja pituutta 54,3cm. Arki alkoi sujumaan hyvin, tyttö oli tyytyväinen vauva, joka ei turhista kitissyt, jokseekin oli kuitenkin melkoinen sylikissa.

"Jäntevä. Aukile norm. Tarttuu, askeltaa ja morrostaa. Napa puhdas. Suu ja silmät ok. Rintaa syö, paino nousussa. Ulkoillut."

2 kk

Noin kahden kuukauden iässä tyttö alkoi hymyilemään ja ottamaan kunnolla katsekontaktia. Ensihymy omalta lapselta, mikä tunne. <3 Tyttö söi hyvin ja oikein kunnolla tankkasi itseään iltaa kohden, nukkumaan meno ei ollut ikinä helppoa, iltahuudoilta ei vältytty, mutta kun Nukkumatti saatiin kiinni, yöunia vedeltiinkin sitten putkeen 10-12 tuntia yhtä syöttöä lukuunottamatta.

Painoa 5785, pitutta 60,50cm.
"Iho kuivahko --> perusrasvaus. Aukile, kasvu ja kehitys ok. Nannia maitona.  D-vitamiinia saa. Sai rokotteen."

3 kk

Pirpana alkoi kunnolla jokeltamaan kiljahduksien ja "höö"-äänien lisäksi. Ensinaurulla murunen hurmasi äitiä 24.12.2010. Velli lisättiin ruokavalioon, jotta tyttö nukkuisi yöt paremmin ilman heräämisiä ja heti ne jäikin pois yhtä aamuherätystä lukuunottamatta.

Painoa 6640 g ja pituutta 63cm.
"Kasvaa mukavasti. Varhaisheijastukset sammuu. Karstan hoito. Nauraa ääneen, ääntelee vuorovaikutteisesti. Sai rokotukset. Kiinteiden aloitus 4-5kk iässä."

4 kk

Itseasissa samaisena päivänä, kun neuvola oli, pongasin tyttösen ekan hampaan ja parin päivän päästä toinen pilkisti vierestä. Tyttö viityi jonkin aikaa mahallaan ja yritys selältä mahalleen kääntyä olikin kova. Myös soseiden maisteleminen aloitettiin.

Painoa 7145g ja pituutta 66,1cm.
"Hyvin kasvaa ja kehittyy."


5 kk

Tyttö alkoi vierastamaan. Vilauskin ihmisestä, jota ei nähnyt usein sai aikaan heti kauhean huudon joka loppui vasta kun pääsi äidin syliin. Siinä loukkaantui anoppi kerran jos toisenkin. Tyttö oppi hieman ennen viiden kuukauden ikää kääntymään vatsalleen ja parin viikon päästä siitä kääntymään myös selälleen. Tyttö söi hienosti soseita, kunnes 5 kuukautis-rokotteiden tuoma kuume aiheutti tosi paljon takapakkia, eikä lusikkaa voinut tuoda lähellekään suuta ilman, että se napsahti kiinni.

Painoa 7555g ja pituutta 69,7cm.
"Iloinen, hyvin kasvava ja kehittyvä tyttö. Iho siisti. 2 hammasta. Ei ummetusta. Vierastaakin. sai rokotteen."

6 kk

Takapakki soseiden syömisessä jatkui, tyttö eli pelkästään maidolla ja velleillä. Siinä tuli yksi jos toinenkin harmaa hius, kun tämä äiti-ihminen tässä, joka nyt näppäilee läppäriä, oli ihan varma siitä, että tyttö kuolee nälkään tai vähintäänkin joutuu sairaalahoitoon.
Tyttö itse voi hyvin, pituutta tuli koko ajan reilusti ja vaikka painosta joka kerta nuputettiin neuvolassa, oli sekin ihan ok. Tytöllä menohalut liikkumiseen oli kovat ja muutaman hassun sentin se väen vängällä sai itsensä liikkumaan eteenpäin.

Painoa 7715g, pituutta 70,7cm.
"Valoisa lapsi. Kasvaa ja kehittyy normaalisti. Iho siisti. Syönyt flunssassa huonommin soseita."

7 kk

Hieman ennen 8 kuukauden ikää pirpanan menohalut muuttuivat niin suuriksi, että hän päätti oikeasti lähteä ryömimään. Hitaasti mutta varmasti tyttö tutki paikkoja kodissa. Ennen kuin tajusinkaan, tyttö oli nopea ja melkein vain viiva näkyi, kun tämä viiletti menemään! Soseet alkoivat taas kelpaamaan.

Painoa 8055g ja pituutta 70,7 cm.
"Tervehtynyt, syönyt soseita paremmin ja painokin nousussa."

8 kk
Tyttö nousi konttausaentoon, mutta konttausyritykset päätyivät aina naamalleen ja parkuun. Kaksi ylähammasta putkahti suuhun kahden jo olemassa olevan kaveriksi.

9 kk

Tyttö otti kunnon spurtin kehittymisessä; kahden viikn aikana pirpana oppi konttaamaan, istumaan ja nousemaan tukea vasten polvilleen. Viikon päästä näistä taidoista tyttö nousi tukea vasten seisomaan.

Painoa 8940 ja pituutta 74,3cm.
"Hyvin kasvaa ja kehittyy."

10 kk
Tyttönen alkoi kävelemään tuen kanssa. Karhukävelykin tuli uutena asiana osaan nämä-listalle. Hampaita alkoi putkahtelemaan suuhun kuin sieniä sateella.

Painoa 9530g ja pituutta 73,3cm.
"Kasvaa hyvin. Kävelee tukien. Tavujokellusta. Terveenä ollut."

11 kk

Tyttö nousi seisomaan tuetta ja ei aikaakaan kun ensimmäiset askeleet otettiin. Askellus kehittyi tukevaksi ennen vuoden ikää. Hamapaita putkahteli suuhun hirmuista vauhtia.

12 kk

Ja täs me ollaan ny! Kipeenä, tietty. Suomen valtio kun lahjoitti typykälle synttärilahjaksi pari rokotetta ja kaupan päälliseksi kuumeen. Tuolla se nyt nukkuu kuumettansa pois. Raukka.

Painoa 9885g ja pituutta 79cm.
"Kasvut kunnossa. Iho siisti. Kävelee tukevasti. Sanoja tapailee. Pinsettiote löytyy. Unet ok. Sai rokotukset. Tutti vähitellen pois."

26. syyskuuta 2011

Kutsu

Ilmoituksen typykän pippaloista lähetin jo kuukausi sitten. Idea oli päässä ja ifolorilta tilasin seuraavanlaiset:


Melko kähee.

Sisustamisen tapaista

Koska meidän tytön synttäripippalot kolkuttelevat jo ovella, aloin laittamaan meidän kotia edustuskuntoon. Sen lisäksi, että tänään hikkasin lattioita, vessoja ja pyyhkin pölyjä, on meidän koti saanut hieman uutta tavaraa. Viime viikon lopulla sain keittiöön viimein sen kauan haaveilemani limenvihreän maton ja tänään tytön huoneessa oleva sohva sai päällysen:


Päiväkaudet selailin nettiä, että mistä löytyisi sohvalle päällinen, ennen kuin tajusin niinkin yksinkertaisen ratkaisun kuin muotoonommeltu lakana. Istuu kuin valettu ja on paljon nätimmän näköinen.

Lisäksi ostin parit laatikot tytön leluille (se fiksu kun istui niihin väliaikaisiksi tarkoitettuihin pahvisiin...voitte arvata, että onko enää ehjiä). Perjantaina (ihana, ihana palkkapäivä!) olisi haaveissa metsästää olkkariin verhot ja uusi matto sekä ruokapöydälle uusi vahakangas, koska se on helppo pitää puhtaana ja pöydän pinta on hyvin, hyvin kärsinyt kiitos entisen kämppiksen. Sit tää alkaa näyttää ihan kodilta!

22. syyskuuta 2011

Taapero

Mutta mitä kuuluu meidän päivänpaisteelle? Ihanaa, hyvää, kaikkea sitä. Tottahan osaa meidän tyttökin kiukutella, mutta nyt kun on töissä, osaa sitä aikaa lapsen kanssa arvostaa noin miljoona kertaa enemmän.

Typykällä on melkein koko kalusto jo suussa paria lukuunottamatta, kävelee jopa jo kengätkin jalassa, halaa, taputtaa, osoittaa ja paljon muuta. Huimaa ajatella, että pirpana on ensi viikolla jo 1-vuotias!!

Urheilua

Lueskelin tässä postaustani viime vapaapäivältäni, jossa julistin, että seuraavalla viikolla (eli tänään) pidän ihan oikean vapaapäivän. Tuli morkkis...kun ei sitä oikeaa vapaapäivää nähtävästi ole, minä kun heilun työpaikalla tänään(kin). No ei se pitkä juttu ole, enintään työpaikkalla menee pari tuntia aikaa, tänään on nimittäin uinninvalvojan testiuinnin aika. Jokainen voi oheisesta linkistä käydä kattomassa, että mitä se käytännössä tarkoittaa.

Eilen olinkin aamulla vähä koittelemassa, että miten uinti yleensäkin minulta luonnistuu nykyään. Tekniikka on vieläkin hyvä, se ei näköjään tuolta selkärangasta lähde kulumallakaan, mutta kunto ja kestävyys on ihan surkea! Ensimmäisen 50 metrin vapaauinnin jälkeen oli jo veto ihan poissa ja suoraan sanottuna alkoi ihan tosissaan vituttamaan se, että on mennyt päästämään itsensä tähän kuntoon. Uimariaikoina vain alkuverraksi vedettiin vähintään 600 metriä.
Periksihän ei anneta ja niin siinä huima kilsa uitiin hampaat irvessä. Pakko alkaa treenaamaan, ihan oikeasti. "Onneksi" sitä ajokorttia ei vielä ole, tulee ainakin siinä liikuttua, kun typykkää vie ja hakee jalkasin hoidosta.

Tuota tämän päiväistä testiäkin harjoittelin. Voin sanoa, että se näyttää helpolta, mutta nuo sukeltamiset väsyttää yllättävän paljon ja kun niiden jälkeen kuljetat ihmistä, joutuu kyllä kaikkensa antamaan, että pääsee vaadittavaan aikaan.

Miten te muut, onko muita, jotka pitää uimisesta tai ovat jopa harrastaneet sitä?

20. syyskuuta 2011

Hengissä ollaan!

On pitänyt kiirettä, lievästi sanottuna. Joko teen töitä tai hoidan ipanaa ja jos en edellä mainittuja, teen kouluhommia.
Että ajattelin nyt vain tulla tervehtimään, että täällä on kaikki okei ja elämä maistuu tällä hetkellä hyvältä.
Työt sujuu hyvin, minulla on aivan mahtava työporukka ympärillä.
Tytön hoito sujuu enemmän kuin hyvin, pikkuinen viihtyy ja on kiltisti. Hoidossa oleminen on helpottanut kotonakin syömisiä ja nukkumisia.
Minä valmistun koulusta näillä näkymin Joulun aikoihin ja ajokortti on tarkoitus ajaa ensikuun lopussa.

Näillä mennään. Toivottavasti muilla menee yhtä mainiosti. Palaillaan pitemmällä postauksella ehkä jo huomenna, nyt täytyy taas juosta. Moi moi!

12. syyskuuta 2011

Äiti-moodi

Työt alkoi tänään - vapaapäivällä, niinkuin kunnon työmiehen kuuluukin työviikko aloittaa. ;)
Aamulla puol kasilta ylös, typylle vaatteet niskaan ja reppu+vaippapaketti mukaan ja niin me huristeltiin viemään tytsyä ekaa päivää hoitoon. Itte olin jännänny jo muutaman päivän tätä aamua ja sitte se kävi: tytsyltä vaatteet pois ja sinne se jäi, sormi suussa hoitajatädin syliin wtf-ilme naamallaan. Ei se edes itkeny meidän perään, että se siitä rakkaudesta sitte. :(

Kun minä menin hakemaan tyttö hoidosta kolmen aikoihin, sieltä se tuli suoraan sylkkyyn ja meinasi saada hermoromahduksen kun laitoin sylistä lattialle siksi aikaa että sain omasta takista vetoketjua auki. :)
Päivä oli mennyt hyvin; oli syönyt hyvin, nukahtanut päikkäreille ilman mukinoita harso kainalossa, oli leikkinyt muiden lasten kanssa ja päivän ainoat itkut oli tullut siitä, kun ei olisi halunnut lähteä leikkipuistosta pois. Mitä taikoja ne tuolla hoidossa tekee, kun lapset ei sielä pahemmin kiukuttele?

Mutta mitä kuului mun vapaapäivään? Kuulkaas, ensimmäisenä istuin pyrstölleni ja aloin hoitamaan hieman sunnuntaina sulkeutuneita Huuto.net-kohteita ja kun ne olin saanut hoidettua, jatkoin koulutehtävillä! Kun olin ahertanut muutaman tunnin, oli mielessä istua sohvalle ja vain maata ajattelematta mitään seuraava pari tuntia.

Sitten sitä erehty katsomaan ympärillensä; voi ei tiskikone pitäisi täyttää ja tasot kuurata, ruokapöytäki on ihan törkynen ja entä noi vaatteet tos lattialla..? Ei lasta voi tän näköseen huusholliin tuoda! Niin minä sielä sitten takapuoli pystyssä taas täyttelin tiskikonetta, hinkkasin keittiön pöytää, pesin pyykkiä, petasin pedit, imuroin... Ja hei, tieks te mitä, se oli ihan yhtä tyhjän kanssa, koska meillä ei ees oikeesti ollu oikeesti törkystä. Se oli vaan se kuuluisa äiti-moodi, joka ei suostu menemään pois päältä vaikka lapsi olisi toisella puolella maailmaa.

Ensviikon torstaina pidän oikeasti vapaapäivän. Ni.

Uniformu

Mitä luulette? Erottuuko joukosta kun vetää seuraavat kuteet päällensä?:





        http://heppo.fi/

11. syyskuuta 2011

Maailman magein

Koska mun pikkutytöstä tulee isotyttö, koska hän menee hoitoon, isopienityttö tarvitsee tietysti repun. Mukaan tarttuikin kaupasta ehkä maailman magein reppu:


Eikä varmasti mene sekaisin muiden hoitolapsien reppujen kanssa, koska meidän tiitiäinen on ainut tyttö ja vielä kaiken lisäksi nuorin neljän hengen ryhmästä. Kyllä sitä sielä sitten hemmotellaan, kun saa olla ryhmän "vauva".

Kiire

Viikon puolesta välistä olen juoksenut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Keskiviikkona oli muutaman tunnin esittely tulevista hommista työpaikalla, torstaina viipotin ensin koululle, sitten lapsen tulevaan hoitopaikkaan ja lopuksi uudestaan työpaikalle, perjantaina oli jälleen vuorossa työpaikka.

Tuloksena usean päivän harppomisesta on kipeät pallonilkat, ah! Sekä tietysti tieto uusista työtehtävistä (niin päässä kuin komea nippu monisteita), läjäpäin tehtäviä koulusta, taskussa työavaimet, uniformu odottamassa sekä mielikuva tulevasta hoitopaikasta.

Nyt peukut pystyyn, että tämä mamma pystyy ja jaksaa seuraavan kolmen kuukauden aikana hoitaa koulunsa ja autokoulun loppuun, hoitaa työnsä, lapsen sekä kodin. Ressi pukkasi hikenä jo eilen päälle, kun tein opettajani lähettämää tehtävää kaksi tuntia. Kuka väitti, että merkonomin perustutkinto on läpihuutojuttu?

P.S. Oon tässä lyhyen ajan sisällä laihtunut neljä kiloa ihan huomaamattani! :D Ehkä se on totta, että kun lapsi lähenee vuoden ikää, alkavat raskauskilot vasta pudota?

7. syyskuuta 2011

Working mom

Ensi maanantaina meikäläinen palaa takaisin työelämään ja tyttö aloittaa arjen perhepäivähoidossa. Miehen kanssa jouduttiin oikein urakalla sumplimaan tätä hoitojärjestelyä, koska läheisestä vuorotteluryhmiksestä ei tilaa löytynyt.

Eli kun minä aloitan aamuvuorossa 7.00, isimies vie pikkuisen hoitoon yhdeksän maissa. Minä pääsen töistä 15.00 ja menen tytön hakemaan neljän viiden välissä. Miehen ollessa aamuvuorossa taas minä vastaavasti vien tytön aamulla ja mies hakee illalla. Näin ei tytön tarvitse olla kahdessa paikkaa hoidossa. Minun elämääni helpottaisi valtavasti se, että saisin nyt piakkoin ajettua ajokortin loppuun.

Olen innoissani alottaessani työt, ihan vain sen takia, että se tarkoittaa enemmän rahaa, paljon enemmän. Tuntipalkka on hyvä, minun - ja monen muun - asteikolla jopa loistava. Kun siihen ynnää ilta- ja viikonloppulisät, on kuukausipalkka melko muheva.

Mutta (miksi aina pitää olla niitä muttia?!) tämä työrupeama kestää nyt vaivaiset neljä kuukautta. Seuraava pätkä alkaisi vasta puolen vuoden päästä, joka kestäisi sen kuusi kuukautta ja taas puoli vuotta paussia ja puoli vuotta toissä... Ei ole herkkua tämä sijaisuus. Mitä minä teen nuo puolen vuoden työttömyysajat? Jään istumaan laakereilleni kotiin? Ei käy. Ehdotuksia?

4. syyskuuta 2011

Yksi vielä

Toissapäivänä saatiin nappulan kummitädin kanssa aivan loistava idea, jonka seurauksena hän tuli minut ja tytön hakemaan luokseen yökylään. Kummitustädillähän on itsellään aivan syötävän suloinen 2-vuotias poika (sekä tietysti minun tuleva kummitytsyni hautumassa masussa), joka tytön nähdessään hoki koko ajan: "Vauva. Vauva. Vauva." Typykällä oli hullun hauskaa, kun poika konttasi tämän kanssa lattialla. Välillä kiljuivat toisilleen, välillä leikittiin leluilla ja kierrettiin ympäri taloa. Tytön jäädessä jälkeen poika huuteli: "Vauva tänne."

Ette voi uskoa kuinka paljon sydäntä lämmitti katsoa näiden kahden peuhaamista. Tyttökään ei ollut pitkään aikaan nauranut niin paljon. Itse hymyilin kuin Hangon keksi ja mietin rakkautta täynnä: "Kyllä meidän tytsy tarvitsee sisaruksen." 

Niin, että jos jotain tarvitsee ikänä syyttää mun päätöstä haluta toinen lapsi, syytettävä on se pikkuinen hurmuripoika, joka sai meidän tytsyn räkättämään kuin viimeistä päivää. :))

P.S. Jos alatte heti odottamaan ehkä tulevia vauva-uutisia, saatte odottaa kauan. Miehen ehto toiselle lapselle on se, että minulla on vakituinen työpaikka. Notta saatte täältä sellaisia uutisia odottaa ainakin vuoden.

31. elokuuta 2011

Tilaa leluille

Vanha kämppä siivottu ja kaikki ne neljä avainta palautettu. Kunnon wtf-elämys oli kun avasin oven ja huomasin niiden kymmenien mainoslehtisien kadonneen lakkihyllyltä ja tupakantumppien parvekkeelta. Ilmeisesti kiltti talkkarisetä oli tullut tsekkaamaan ja päättänyt avittaa. Kai ymmärsi, että tulen vasta tänään siivoamaan kun kaappeja kolutessaan huomasi imurin ja pesuaineiden olevan vielä siivouskaapissa?

Lisäksi ostin tänään tytön huoneeseen Sotkasta hyllykön. Tuon tapaista olin koko ajan tytön huoneeseen katsellut ja nyt kun oli vielä tarjouksessa, hain meille käyttöön. Täytyy vielä ostaa toisenlaiset laatikot niin on kähee.


Hyllyn kokosin ihan itse omin kätösin. Tietysti ajattelin, että iisibiisi, pari ruuvia ja avot. Heh heh... Eipä ollut ruuveja, vaan tappeja ja liimaa. Mä en ymmärrä, että mikä idea sitä on edes laittaa kasaan huonekaluja liimalla ja tapeilla? Kuitenkin taustalevyjen nakuttelun jälkeen hyllykkö tuntui tukevalta ja hyvältä. Itse tietysti olin yltäpäältä liimassa. Enpä osta vähään aikaan huonekaluja.

Loppuun periaatteistani poiketen tytöltä päivän ilme:

30. elokuuta 2011

Hiljainen hetki

Nyt on se hetki päivästä, kun lapsi menee päiväunille ja minä saan kaikessa rauhassa käpertyä sängyn nurkkaan läppäri sylissä. Parhautta.

Viikonlopun reissusta on nyt selvitty. Matkatavarat on purettu ja pyykkikasa pienentyy.
Muutto on ohi ja kaikki tavarat ovat löytäneet paikkansa. Lukuunottamatta kahta isoa muovikassia, jotka sisältävät minulle nyt yksinkertaisesti liian pieniä vaatteita. Toivo elää, että joskus olisin vielä xs-s-kokoinen, mutta nyt tulin siihen tulokseen, että vaatekaappini ei tarvitse pursuilla vaatteiden takia, joita en vain voi vielä pitkään aikaan käyttää. Vaatteet ovat nyt 'haluan eroon turhasta kaapintäytteestä'-hinnalla myynnissä huuto.net:ssä, josko joku ne haluaisi omakseen.

Siihen on nyt kolmetoista päivää. Jaa mihin? Kun minä menen töihin ja lapsi aloittaa päivähoidon. Hakemaani paikkaan en päässyt. Tai no, olisin päässyt kai jos olisin toistamiseen kertonut työnantajalle, että olen halukas suorittamaan tarvittavan koulutuksen. Niinpä menen samaan työhön, mutta eri työnantajalle. Tämä pesti kestää nyt vuoden. Lupaili pomo jo vakipaikkaakin, mutta nähtäväksi jää, että onko heillä siihen vuoden päästä tarvetta. Toivoa sopii.
Hoitopaikasta ei ole vielä kuulunut mitään. Toivo on kova, että voimme ennen hoidon alkua käydä tutustumassa ainakin pariin kertaan paikkaan, ettei tytön tarvitse heti suorilta käsin jäädä hoitoon koko päiväksi.

äitin karhu. 

Itse tyttö kehittyy koko ajan, otti se ensimmäiset askeleetkin viime torstaina. Pari kolme askelta tepsuttelee vieläkin, mutta mielummin konttaa. Ei voi olla kuin ylpeä. :)

Alkaa tuntua, että elämä kulkee nyt hyvin. Nautitaan siis tästä.

27. elokuuta 2011

Karkuun

Tämän viikon aikana on kotipaikkakunnnallamme ollut tapahtumia aina ulkoilmakonserteista raveihin. Tämä johtuu siitä, että kyseisen viikon ajan pidetään eräs tapahtuma, joka huipentuu tähän viikonloppuun. On esiintyjää jos jonkilaista ja tori piukassa kojuja. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että ihmiset teineistä vaariin pyörivät pitkin kyliä ympäripäissään, hutkivat toisiaan nyrkeillä ja työllistävät poliiseja.

Mutta minä en ole sielä, lähdimme karkuun tätä hulinaa miehen siskolle, tänne metsien ja peltojen keskelle. (Kehtaan väittää, että tämä on miehen siskon ja vanhempien yhteinen juoni saada meidät pois kaiken vilinän keskeltä, ettei jompaa kumpaa ala meno kiinnostaa.) On ollut mukavaa; ulkosaunaa, shoppailua, lapsia ja vierailevana tähtenä naapurin kissa, joka on viihtynyt nyt muutaman tunnin köllötellen auringossa terassilla.

Kuitenkin...kyllä mua ottaa pannuun, että ainoona viikonloppuna kun se kylä herää henkiin, minä en ole paikan päällä. Viime vuonna olin rantapallo ja sitä edellisenä vuonna töissä. Minä nyt olisin halunnut käydä edes yhdessä (näinkin mitättömässä) tapahtumassa koko kesän aikana. No, kaippa minä olen nuori vielä ensi vuonnakin. Ja täytänhän minä 21-vuotta jo kolmen viikon päästä, ehkä silloin on minun vuoroni?

24. elokuuta 2011

Pala viisautta

Mulla on useamman vuoden näkynyt viisauden hampaan piikit vasemmalla ylhäällä. Välillä on vaivannut, välillä ei ja aina se on mennyt ohi. Nyt sitten viime perjantai alkoi hammas vaivaamaan taas, vasemmalla puolella ei voinut syödä, kuolasin kuin koira ja kipeä tietenkin oli. Ajattelin, että se menee kuitenkin ohi, ei hätiä mitiä.

Seuraavana päivänä en pystynyt kunnolla avaamaan suuta ja syöminen oli sellaista leipäpalan tunkemista oikeaan poskeen ja itku kurkussa pureskelua. Ien oli turvonnut ja tarpeellista olisi ollut kantaa mukanansa ämpäriä, johon kuolata. Päätin kuitenkin, että kyllä tässä selvitään. Minä en jumankauta jonku hampaan takia painele päivystykseen 50 kilsan päähän.

Tuli maanantai, pystyin hädin tuskin syömään. Saamattomuuttani en saanut puhelinta kouraan. Vielä jos huomenna on kipee..

No oliko se kipee seuraavana päivänä? Hell yea!! Ei pystyny syömään eikä juomaan, puhe oli sössötystä ja vain siksi, etten saanut suuta auki! Päivällä hampulääkärisedän näytille. "Juu-u, kyllä se tosi kipeeltä näyttää." Hampaalla ei ollut tilaa tulla ja niinpä se oli kostoksi tulehduttanut ikenen pahasti, mokomakin!

(weit)

Lääkärisetä päätti "nätisti poistaa hampaan". Ensinnäkin, kun tungetaan puudutuspiikkiä kunnolla tulehtuneeseen ikeneen, se sattuu! Toisekseen, kun et saa suutasi auki ja lääkärisetä runnoo sen väkisin auki, se sattuu! Kolmannekseen, kun lääkäri ei odota sitä, että puudutus alkaa kunnolla vaikuttamaan ja repii hampaan irti, se sattuu! Mä en ole ikinä ennemmin karjunu hammaslääkärituolissa, mutta kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

Lopputulos oli se, että minä seisoin hammaslääkäriaseman parkkipaikalla surkeana syljeskellen verta 60e lasku kädessä. Olis nälkä, mutta ei saa syödä. No silloin yleensä poltan tupakan, mutta sitäkään ei saa tehdä.

Yritä tässä nyt sitten luodan tytölle positiivista kuvaa hammaslääkäristä. Ni.

22. elokuuta 2011

Mahdollisuus vaikuttaa

Kirjoitustadot ovat menneet hukkaan, ehkä myös aiheista on puutetta. Voisin itkeä sitä, ettei mulla ole juurikaan enää kavereita täällä. Sitä, että kuinka sitä raskaana ollessa ja lapsen tullessa maailmaan huomasi, ettei juurikaan kukaan pysy rinnalla enää, kun en rällästä ja aiheuta paheennusta. Kuinka lähti ensin tytön kummitäti ja minun rakkain ystäväni ja viime viikolla siskoni tuonne suureen maailmaan. Mutta en minä jaksa. Se on elämää, on täällä pahempaakin tullut vastaan.

Kuviot ovat omassa elämässä muuttumassa kovaa vauhtia, mutta en viitsi alkaa täällä elvistelemään ennen kuin on mustaa valkoisella.

Niinpä toivoisin teiltä jonkinlaisia toiveita. Jos ei niitä tipu, turha odottaa mitenkään tiivistä kirjoittelua. ;)

18. elokuuta 2011

Pihaleikkejä ja keinufilosofiaa

En ole pariin päivään yksinkertaisesti jaksanut mennä pihalle tytön kanssa. Okei, eilen anoppi vei pihalle ja sitä edellisenä satoi...ainakin 20 minuuttia. Tänään tein ryhtiliikkeen ja isimiehen mennessä vaihtamaan sakkorenkaita uusiin puin tytön rymyhaarariin (=ruma, harmaa haalari, joka saa likastua ja mennä rikki polvista) ja painelimme pihalle.


Hetken ihmeteltyämme hiekkalaatikkoa ja minun löntystellessä hölkätessä tytön perässä tämän yrittäessä karata autotielle suuntasimme vastapäätä olevaan leikkipuistoon.


Ja se vasta oli kivaa, koska sielä oli paljon hiekkaa! 

Siinä keinussa istuessa (johon mun puo ei ollut liian iso niinkuin raskaana ollessa, jihuu!!) ja tytsyä katsoessa ei voinut kuin hymyillä. Siinä se mönki, ihmetteli, minun lapseni. Kohta 1-vuotias taapertaja, joka osaa hienosti seistä ilman tukea, tapailee äitiä, halaa, silittää, kiukuttelee, yhdeksän hampainen (joista viisi tuli puolentoista viikon aikana!),  rakas riiviö, joka repii kaiken kaapeista ja laatikoista ja joka tietää miten äitiä nauratetaan irvistämällä. Mun ihan ikioma lapseni, jonka kanssa mä olen selvinnyt nyt melkein vuoden.
Sitten se iski tajuntaan:

Voi juku, mä olen ihan oikeasti äiti.

14. elokuuta 2011

Muutama haiven ja hörökorvat

Minua pahoinpidellään päivittäin. Eikä asiaa auta se, että tämä pahoinpitelijä on vähän yli 10 kuukauden ikäinen tytön tyllerö. Millon lätkäistään päin näköä kun harmittaa, milloin leikin tiimelluksessä pukataan päällä kolviin niin kovaa, että saan juosta veristä nenääni pidellen vessaan, milloin purraan, milloin nipistetään.. Tämän kaiken minä kestän. Se on joko ollut vahinko, tahatonta tai muuten vain kiukuttaa. Joka kerralla selitän, ettei äitiä saa lyödä, purra, nipistää, jne. Ja lapsi lopettaa, näyttää jopa siltä, että kuuntelee.

Mutta yhtä minä en enää kestä; hiusteni repimistä. Eikä kyse ole siitä, että antaisin hiuksiani repiä, se vain tekee sen! Jos esim. istun sohvalla, tyttö kiipeää viereeni ja on salamannopeasti selkäni takana pörrössäni kiinni. Ongelmana on se, etten saa lapsesta otetta ja pysty ottamaan tukkoa nyrkistä pois, en voi myöskään nousta sohvalta yrittäen karkuun, koska hukkapätkä olisi naamallaan lattialla.
Lopputulos on siis se, että minä vingun, vikisen ja anelen: "Ei, ei saa repiä äitiä hiuksista. Päästä irti. Ei saa. Äiti alkaa itkee, jos et päästä irti, yhyy. Ei saa!" Sanomattakin selvää, ettei tämä aneleminen ja kieltäminen millään tavalla auta, päinvastoin. Tyttö alkaa kikattamaan ja riuhtoo kahta kauheammin aina siihen asti, kunnes saan väännettyä itseni sellaiseen asentoon, että pääsen karkuun.

Toissapäivänä takaraivoni sai sen verran tarpeekseen tästä hiusten repimisestä, etten voinut maata selälläni mennessäni nukkumaan. Sanonpa vain yhden sanan: Auts!!
Olen laittanut hiukset kiinni, käyttänyt jopa pipoa! Auttoiko? Ehei.. Olin jopa niin epätoivoinen, että etsin uimariaikojeni uimalakkeja, mutta eipä yhtäkään ollut tallessa.

Uusin juttu pahoinpitely-saralla on korvien repiminen. Sillä saattaa olla jotain tekemistä näiden seitsemän korvissani killuvien hopearenkaiden kanssa...? Tuo mukula on niin salamannopea, että leikkiessä on hetkessä korvassa kiinni ja kiskoo kaikilla voimillansa.

Että jos jollain minut tunnistavalla tulee kadulla vastaan varmasti hyvin pian tulevaisuudessa nuori nainen, jolla on vain muutama haiven päässä ja dumpo-korvat. Kyllä se olen minä.


P.S. Olen niin pulassa, kun tyttö on siinä 15-vuoden iässä.

11. elokuuta 2011

10.8.2010

Niin, eilen oli se päivä, kun tuli kuluneeksi vuosi. Mistä? Siitä, kun näin koirani nukkuvan ikiuneen, kun laitoin sen ruumiin kuoppaan ja lapioin multaa päälle. Kun itkin koko päivän ja seuraavan yön, välissä kävin oksentamassa ja jatkoin itkemistä taas.

Täytyy sanoa, ettei se olo ole juurikaan helpottanut. En toki itke enää niin usein, pystyn muistelemaan ilolla. Mutta olo on vieläkin haikea, surullinen. Se oli kuitenkin minun ihan ikioma ensimmäinen koira, mun the koira. Vaikka hihnakäyttäytyminen nyt oli mitä oli eikä pihassa pystynyt pitämään vapaana, oli se silti vaan niin rakas. Tai mitäs minä valehtelen, on vieläkin.

<3
Vaikka tänään tajusin, että jos pääsen töihin hakemaani paikkaan, ei ole meidän mitään järkeä ottaa koiraa. Meillä miehen kanssa olisi kummallakin sitten sen verran haasteelliset työajat jo lapsen kannalta, ettei siihen ole mitään järkeä sekoittaa vielä koiraakin mukaan.
Kuitenkin käy päivittäin Apulassa, haaveilemassa. Eikä minulle kelpaisi kuin Kaken näköinen ja oloinen karvakorva. Korvike, kun ei sitä ole mahdollista saada tuonpuoleisesta takaisin, otetaan samanlainen.
Ehkä tämä menee vielä ajan kanssa ohi, vielä ei ole aika unohtaa.

Rakastakaa ja nauttikaa toisistanne, jokainen päivä voi olla viimeinen.

Ei ihan sanansa mittainen nainen

Joudun syömään sanani. Eksyin jälleen mol:n sivuille ja silmääni osui uusi ilmoitus entiseen toimeeni. Vakituinen palkkapussi ja mieltymys kyseiseen työhön houkutti liikaa. Koulutus käsittääkseni järjestetään työnantajan piikkiin. Työhakemus ja CV lähti juuri äsken sähköpostin välityksellä.

Samaan aikaan olen iloinen ja peloissani. Iloinen, koska olen ainakin yrittänyt. Jos minua ei valita, ei se jää paljoakaan harmittamaan. Siinä tapauksessa käy kouluni piakkoin loppuun ja haen töihin nyt rakennuksen alla olevaan myymälään. Jos minut valitaan, minulla on vakituinen palkkapussi mukavassa työssä ja tyttö on töiden alkaessa vuoden, jolloin voin hyvällä omalla tunnolla jättää hänet perhepäivähoitoon.
Peloissani, koska mietin, että jos minut valitaan, joudun sopeutumaan uuteen rytmiin ja arkeen. En olisi enää kotiäiti, vaan työssä käyvä äiti.

Loppuviimein fiilikset ovat ihan hyvät, tästä se lähtee!

10. elokuuta 2011

Yliannostus hormoneja

Onko kukaan muu äideistä huomannut, että vaikka imetys ja synnytys on jäänyt kauas monen kuukauden päähän, silti tirauttelet itkuja ihan vaikka niin typerästä asiasta kuin televisio-mainoksesta?

Ennen en ikinä itkenyt mainoksista, koskettavasta biisistä tai no...ihan mistä vaan. Ainoa leffa mikä minut koskaan on saanut itkemään ennen raskautta oli Marley & Me. Miten niin eläinrakas?
Raskaaksi tullessani tirauttelin itkuja melkein mistä vain. Äitiysloma- ja vapaapäiväni käytin katselemalla netistä Eläinten pelastuspartiota, itkemällä koko ohjelman ja halailemalla omaa karvakorvaa, koska sillä olisi voinut olla asiat huonosti, jos en olisi sitä hoiviini ottanut. (Ei olis kenelläkään hienosti käyttäytyvää, lapsirakasta, Lapinporokoiran näköistä sekarotuista?)

Synnytettyäni oli mies hätää kärsimässä. Hän kyseli muilta äideiltä, että koska tämä hormoonihirviö katoaa. Kukaan ei osannut vastata.

Minä kehtaan väittää, ettei se ole kadonnut vieläkään. Täti Punaisen tulossa kylään minua kannattaa väistää, ellei halua hullua hormoniakkaa niskaansa. (Kehtaan väittää, että kiukunnielemistaidot käytän loppuun tytön kohdalla. Muilla ei ole minulle niin väliä, muut osaa juosta karkuun. :D) Itkuja tirauttelen tuon tuosta, oli Täti kylässä tai ei. Pahin itkunaiheuttaja on -mikäs muukaan kuin- televisio. Melkein ihan sama mitä sieltä tulee, pahinta on jos tulee jokin koskettava juttu, joka tapahtuu lapsen ja äidin välillä, se laittaa Niagaran putouksen välittömästi liikkeelle.

En tiedä muista äideistä, mutta kyynelkanavani ovat tuominneet minut olemaan ikuisesti raskaana.

Viimeisin itku-biisi.

5. elokuuta 2011

It's a girl! ♥

Koska nyt seilaamme jo aikalailla selvillä vesillä ja lapsen isäkin on facebookissa oletettavaa sukupuolta kehunut, päätinpä minä tulla tänne hehkuttamaan: minulle tulee kummityttö! ♥

Tyttäreni kummitäti siis saa toisen lapsen, jonka laskettu aika on Joulun aikoihin ja minä onnekas sain kunnian lupautua toisen kerran kummin tehtävään. Noin 20 viikkoa tässä pitäisi vielä jännäillä ja odotella.

Terkut sinne ison kaupungin suuntaan! ♥

weit

P.S. Oikein ihanaa 2-vuotissyntymäpäivää tälle rakkaan ihmisen rakkaalle esikoispojalle!

4. elokuuta 2011

Takaisin töihin? Not yet!

Mä niin naaatin!
Nää viime päivät on kyllä vahvistanut mun ajatustani töihinpaluussa: ei vielä vähään aikaan! Tytön nukuttaminen on alkanut sujumaan, enää ei ole sitä parin tunnin huutokonserttia ja unta vastaan taistelemista. Päivät on kivoja, ulkona pystyy nyt olemaan ja tyttö on huippuseuraa, kun ei sisällä tylsisty ja kitise. Tyttö oppii koko ajan uusia juttuja ja on omalla tavallaan erittäin hauskaa seuraa. Mä en halua vielä töihin, en ainakaan muutamaan kuukauteen.

Kuitenkin sitä asiaa välillä miettii. Välillä panikoiden, koska tältä paikkunnalta ei saa töitä tosta vaan. Kaikki suhteet on käytettävä ja töitä otettava heti, kun niitä on tarjolla. Nopeat syövät hitaat.

Tuossa vähän aika sitten avautui siis paikka entiseen toimeeni, vakituinen paikka. Kuitenkin työpaikkaa varten olisi minun pitänyt mennä uusimaan eräs koulutus, joka maksaa sellaiset 280e, eikä sitä järjestetä tällä, eikä kyllä lähipaikkakunnillakaan. Minä ajattelin joka toinen päivä, että antaa olla. Joka toinen päivä olin soittamassa entiselle pomolleni ja kysymässä, että voisiko koulutusta mitenkään järjestää työpaikan puolesta. Soitto jäi ja mä oon ihan happy. Luotan siihen, että uusia paikkoja avautuu. Luultavasti saan ainakin keikkahommia kyseisestä paikasta tarvittaessa.

Sitten pongasin mol.fi:n sivuilla toisen työpaikan, heppatallille työntekijäksi. Sehän on niitä mun top5 haaveammatteja. Työkokemusta tuohon oli vaatimuksena 1-5 vuotta. Paperilla mulla ei ole hevostallilla työskentelystä kokemusta päivääkään. Kuitenkin tunnen kyseisen tallinpitäjän ja olen monta vuotta tehnyt ns. ilmaista työtä niin ravi- kuin ratsutalleillakin. Into oli kova, halu oli kova lähettää hakemus, mutta sekin jäi.

Miks mä niin kovasti panikoin tästä työ-asiasta? Koska mut on kasvatettu arvostamaan työtä ja opetettu, että ihmiset, jotka ei edes yritä tehdä mitään elämisestä eteen, on "huonompia". Mulla on huono omatunto tästä etuoikeudesta olla kotona tytön kanssa. Haluaisin tuntea, että kannan korteni kekoon ja mun kasvatus on sitä mieltä, ettet tee sitä ennen kuin teet töitä ja maksat veroja. 

Tätä huonoa omaatuntoa aion kuitenkin kuunnella vielä vähän aikaa. Mun paikka on vielä täällä kotona tytön kanssa. Mulla on aikaa tehdä töitä lopun ikääni. Itseasiassa olen aika varma, ettei eläkettä ole enää olemassa, jahka siihen ikään pääsen. Mulla ei siis ole kiire vielä mihinkään. :)

Hmm...ehkä siivojaksi?

2. elokuuta 2011

Hurja hauska päivä

Eilen oli kivaa, oikein kivaa. Vaikka en juurikaan tehnyt mitään ihmeellistä, kaikki tuntui menevän nappiin. :)
Ensinnäkin, sain kämpän siivottua ja pyykättyä. Imurointi jäi ja se on tehtävien listalla vielä tänäänkin, mutta minen turhista ressaa!

Parasta oli kyllä, kun sai auringonpaisteessa olla pihalla! Ilman, että meinasi läkähtyä. Pari tuntia tuossa pihalla sitten oltiinkin. Keinuttiin, käytiin hiekkalaatikkolla maistelemassa äidin kielloista huolimatta hiekkaa, karhukäveltiin nurmikolla ja tattadaa! noustiin seisomaan ilman tukea. Tyttö seisoi pitkään. Ja minä olin tietysti pakahtua ylpeydestä ja huusin naapureillekin: Kattokaa, kattokaa! Voi, ihana muru.

Melkein heti, kun olimme tulleet ulkoa syömään, kaverini soittivat meidät mukaan uimaan. Tyttö oli taas tapansa mukaan enemmän kuin innoissaan vedestä. Seuraavasta saan haukut: Kaverini raahasi taas kuormallisen hyviäisiä likalle. Oli trippiä, pätkistä ja pehmistä. Ravitseva iltapala, eikö? 
Samalla reissulla oli myös mukana haukku, jonka näkemisestä pirpana oli enemmän kuin innoissaan. Ihan sama, mitä haukku teki, tyttö nauroi, konttasi perässä ja paijasi omalla väkivaltaisella tavallaan. Onneksi haukku on lapsiystävällinen otus ja otti välimatkaa, kun tytön hellyydenosoitukset olivat turhan kovakouraisia.

Kotimatkalla tyttö nukahti ja kotiin tullessa heräsi maitopullolle. Nukutus meni hyvin, vaikka siinä taas tunti menikin. Tyttö ei kertaakaan poukkinut pystyyn ja lopulta nukahti käpälä minun kädessäni.
Ja mikä parasta: nukkui nyt toista yötä ihan putkeen aamuun asti, ilman yömaitoa!
Hyvä minä, hyvä me!

1. elokuuta 2011

Unikoulua

Olen ollut laiska äiti. Tyttö on nyt kymmenkuiseksi asti nukahtanut vain syliin pieneen heijaukseen tai maitopullolle. Ei haittaisi muuten vieläkään, mutta kun tämä nukuttaminen kestää 1-3 tuntia. Lisäksi tytön täytyy olla täydessä unessa tai sänkyyn laittaessa pomppaan pystyyn ja koko nukuttaminen täytyy aloittaa alusta. Eilen sitten päätin, että nyt riitti. Meidän likka alkaa opettelemaan nukahtamista omaan sänkyyn.

Maidon annoin ja sänkyyn vein kun väsy tuli. Harso kainaloon, tutti suuhun, hyvät yöt, halit ja pusut. Sitten istahdin siihen sängyn viereen ja silittelin päätä. Pistin takaisin makuulle, kun tyttö pomppasi pystyyn. Pari kertaa tyttö alkoi itkemään, jolloin otin syliin ja itkun loppuessa pistin takaisin sänkyyn. Kun tyttö oli puoliunessa, pidin vain kättä selän päällä.

Ja tieks te mitä? Se nukahti! Tunnin silittelyn ja makuulle laittamisen jälkeen yhä uudestaan ja uudestaan, se nukahti! Oon mä vaan hyvä.

Tietysti tarkoitus olisi se, että jonain päivänä saisin vain viedä tytön sänkyyn, antaa halin ja pusun, toivottaa hyvät yöt ja tämä jäisi sinne ihan itsekseen nukkumaan.

Eilisilta antaa jotain toivoa, ehkä musta tuleeki ihan pätevä äitee. :)

27. heinäkuuta 2011

Köyhän miehen lapsiportti

Kyllä hätä keinot keksii. Se huomattiin yksi ilta, kun asunnossa lämpötila
lähenteli +30:ntä. Takaovi on saatava auki, mutta tyttö painelee kuitenkin heti pihalle. No, tässä tulos:


Ideaa saa toki kopioida. ;)

Fisu, fisu!!

Viime päivinä olen ollut hieman kipeä, jotain kesälunssan tapaista ilmassa. Nokka vuosi ja nyt hengittäminenkin sattuu kurkkuun, joka paikka tuntuu olevan jumissa. Yllättäen pääkin on kipeä. Siksi joka aamu, kun huomaan tämä jatkuvan, on ensimmäinen ajatus ollut: Perkele!!

Positiivista on ollut se, että tyttö on alkanut saamaan jälleen tavallisesta rytmistä kiinni, eikä enää kuku sinne 1-2 asti yöllä. Lisäksi syödään hyvin ja mennään päikkäreille hienosti. Tämä äiti nauttii tästä rytmistä ja pikkuisen hyvästä tuulesta niin pitkään kun voi, ennen kuin taas alkaa ne ilta-itkut ja nukkumis-/syömisongelmat. ;)

Vapaan kasvatuksen uhri.
Tämä taisi olla niitä päiviä, kun ei suostunut hyvin syömään.
Sai sitten itse pupertaa tyylillään ja ruoka upposi. ;)
(Huomatkaa huolella loppuun asti maalattu syöttötuoli.)

Tänään sain kuitenkin nauraa niin paljon, että on vatta kipeenä hekotuksesta. Tytöt soittivat illalla; pyysivät kalaan. Olisi pitänyt arvata, ettei siitä mitään tule. Minä olin porukan fiksuin. Istuin paatissa tyytyväisenä mato-onki kädessä. Mitä nyt en itse saanut matoa koukkuun, kun pelkästään madon pois kupista ottaminen sai aikaan iiiiik-refleksin (löytyi sitten se minunkin neiti-puoleni)
Olisi vaan pitänyt pysyä sielä järvessä sen paatin kanssa. Mutta ei, me mennään saareen. Ensinnäkin se paatin saaminen kivikkoisen saaren rantaan oli yks sähellysesitys. Kun viimein soutaja keksi kumpi on vasen ja kumpi oikea, päästiin maihin. Vieläpä ilman, että kukaan kastui!

Mutta sitten, kaveri heittää ensimmäisen heiton virvelillä -suoraan puuhun. Aikamme revimme, mutta eihän se irronnut. Minä laiskana neuvokkaana ihmisenä sanoin, että siima katkaistaan ja lippa jää puuhun -kyllähän niitä uusia saa. Ei kelvannut ehdotus, vaan kaveri kiipesi männynrähjään! Oli sekin näky.

Koukku irti ja toinen kaveri heittää, arvatkaa minkä saa saaliikseen? Saman männyn -tietty. Tässä vaiheessa en enää kestänyt, nauraa räkätin kaksikerroin maassa vedet silmissä. Eikä tietenkään siimaa voitu katkaista tälläkään kertaa, kaveri leikki Tarzania toistamiseen. Voi sitä tilannehuumoria.
Tämän jälkeen todettiin, että kalastamiset oli tässä. Tai siis tämän puuhunkiipijä totesi.

Likat hei, koska uusiks?!

Huomenna tyttö täyttää 10 kuukautta ja tietysti se tarkoittaa 10kk-neuvolaa. Sinne osoittaa siis nokka jälleen aamulla!

18. heinäkuuta 2011

Harry Potter and the deathly hallows part 2

Niin, tulipa lauantaina sitten vahdattua tuokin elokuva. Miten mä nyt tän sanoisin...mä oon niin pettynyt! 
Kaikki asiat, jotka mulle oli niitä tärkeitä, oli jätetty pois. Se koko tarina siinä leffassa oli niin riisuttu kirjaan verrattuna, ettei mitään rajaa.

Mutta itse sarjan päättyminen harmittaa. Viimeisen kirjan ilmestyminen ei ollut niin kamalaa, mutta viimeisen leffan näkeminen oli kuin märkä rätti päin naamaa. Nyt ei ole enää mitään, mitä odottaa. Minä haluan vielä yhden kirjan! Ja kun saisin sen luettua, vielä toisen, ehkä kolmannenkin...


P.S. Te helevetin riiviöt, jotka ramppasitte koko leffan ajan niissä salin ovissa 10 minuutin välein, olkaa helevetin ilosia, että sain pidettyä itseni kurissa. Muuten olisitte saaneet päähänne parit popparilootat! Oliko muuten ikää kattoo K-11 leffaa, hä?!

15. heinäkuuta 2011

Haukku

Tyttö näki pitkästä aikaa koiran. Alun jännittämisen jälkeen uskalsi mennä 'paijaamaan' haukkua ihan itse.


Niin, olisihan se ikioma karvainen kaveri enemmän kuin kiva. Mutta vaikka koko kesän on ollut koirakuume, pohdinnan jälkeen tulen kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen, ettei vielä ole sen aika. Nelitassuinen tuo työtä ja vastuuta, juuri nyt meillä on sitä tarpeeksi.

Silmilläni on kallis maku

Vuonna 2008 sain optikolla käytyäni tietää, että vasemmassa silmässäni on piilokarsastusta, joka vaikuttaa päänsärkyihini. Migreenihän mulla todettiin ala-asteella. Kuitenkaan ei silmät silloin suuremmin väsyny televisiota katsoessa tai tietokoneella ollessa jne, joten ajattelin, että kyllä näillä silmillä selvitään, kun ei näkökään ole huono.

Viimeisen parin vuoden aikana silmät on oireilu oikein kunnolla. Vähästäkin tietokoneruudun tapittamista tulee heti pää kipeäksi, on valoherkkyyttä, lukiessa rivit pomppii, sanat sumenee ja silmiä särkee oikein urakalla päivittäin. Joka ilta olen sitä kironnut ja vannonut, että seuraavana päivänä lähtee soitto optikolle. Aamulla ilman oireita sen kuitenkin aina unohtaa..

Tänäänpä en unohtanut! Kahden päivän päänsärky ja silmien jomotus sai vihdoin ottamaan yhteyttä kakkulamyyjään. Optikolla sain tietooni, että nykyään piilokarsastusta on molemmissa silmissä. Ei ihme, että särkee. Optikokin kysyi, että miksi olen tällä vaivalla itseäni niin kauan kiusannut, kun se vaiva on niin helppo korjata. Näössä kuitenkaan ei ole mitään vikaa.

Kehykset valittuani tehtiin tilaus. Vaikka erikoislinssien hinta saikin haukkomaan henkeä, en malta odottaa! Toimitus kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen saan sanoa heipat silmistä johtuville päänsäryille.

Kyllä pieni asia saa iloiseksi!

Minun Pradani! <3
(kuva täältä)

11. heinäkuuta 2011

Haloja!

Edellisen tekstin perusteella voi jokainen päätellä seuraavan: Elise on palannut sorvin ääreen!

Päätin nyt kuitenkin pienen hengähdystauon jälkeen palata kirjoittelemaan, kuitenkin yhdellä muutoksella: haluan olla 'kasvoton'. Haluan, että sellaisena pysyy lapseni ja muukin perheeni. Siispä te vanhat lukijat, jotka muistatte tytön nimen, ollaan hissunkissun. Jookosta? Myöskin teille, jotka tunnistatte, olisi sama pyyntö pyydettävänä. :)
Kuvatonta ei ole blogista kuitenkaan tarkoitus tehdä.

Katsaus meidän tilanteeseemme ehkäpä jo huomenna. Nyt nukkumaan.

4. heinäkuuta 2011

3.7.2011

Tänään kaupunki oli hiljainen, pysähtynyt. Suru näkyy ja tuntuu kaikkialla.
Kaikkien huulilla on tällä hetkellä vain yksi nimi, tai oikeastaan kaksi: uhrin ja ampujan. Miten yhdellä sormen liikautuksella voi päättää toisen kuolemasta?

Ei voi tämän tytön mieli ymmärtää, että mikä ajoi moiseen tekoon. Eikä sitä, että poika voisi oikeasti olla poissa. Vielä on se tunne, että tämä tulee kylällä vastaan, nostaa kättänsä vino hymy naamalla.

Noin kuuden vuoden aikana on monet reissut tehty kyseisen ihmisen kanssa, silloin nuoruusvuosina. Monena iltana se istui siinä pöydän ääressä, löpistiin vain suomeksi puhuttuna paskaa, joskus mietittiin kunnolla syntyjä syviä.
Vaikka ei yhteyttä pidetty viimeisen vuoden aikana, suru-uutisen kuuleminen sunnuntaina kosketti, itketti, vihastutti... Mieleen ryöpyi kaikki muistot, jotka sai mielen matalaksi entistä enemmän.

En voi kuvitellakaan, että miltä hänen perheestään ja läheisistä ystävistään tuntuu. En voi muuta sanoa, kuin: Otan osaa suruunne.

"Kukaan ei kuole, ennen kuin hänet on unohdettu."

Lepää rauhassa, perästä tullaan.



13. tammikuuta 2011

Itsetuntoa jahtaamassa

Täällä on sotasuunnitelma tehty. Nyt on vähän parempi olo, kun on suunnitellut tien laihtumiseen. Se on laadittu itseni tuntien, herkkupuo kun olen, ja realistisesti odottamatta mitään huimia tuloksia.
Lopullisen sysäyksen tälle sai aikaan vaatehuone, joka sisältää piiienen pieniä vaatteita tälle nykyiselle olemukselleni.

Ruokapuoli muuttuu aikalailla täysin. Se pitää sisällään kananmunia, leipää, vihanneksia, marjoja, maitorahkaa, puuroa, marjasoppia, kerran päivässä kunnon lämmin ateria ja paljon vettä.
Viikonloppuisin aion kuitenkin luistaa ja syödä hieman herkkuja. Ei kuitenkaan kilokaupalla.
Joku voisi ihmetellä, että miten tämä ruokaremontti mukamas voi olla niin mullistava.
No, ennen en syönyt koko päivänä mitään, myöhään illalla söin ison annoksen ruokaa ja siihen asti kun nukkumaan menin, napostelin karkkia, suklaata ja sipsiä, myös limujen juonti oli huimaa. Kyllähän tuollaisella syömisellä ennen pysyi hoikkana. Ei tule vanhuus yksin.
Päätarkoitus ruokarempalla on ensinnäkin opetella syömään aamupala ja toiseksi syödä säännöllisesti ja pieniä annoksia.

Liikuntaa on tarkoitus lisätä. Tottakai sitä tulee touhattua kun kotia siivoilee ja vauvan kanssa puuhailee. Mutta hiki ei kunnolla tule. Mies tekee tällä hetkellä vähintään 12 tunnin työpäiviä eli lähtee ennen 14.00 ja tulee siinä 2.30-3.00 maissa. Hoitopaikkaa ei ole, koska jostain kumman syystä myös muut ihmiset käyvät töissä.
Vastaus ongelmaan: vauvajumppa. Tällä paikkakunnalla ei vauvajumppaa ole ohjattuna (voi vattu!), mutta sain metsästettyä mukavan selkeät ohjeet vauvajumppaan täältä. Lisäksi vaunuillaan kerran päivässä mahdollisuuksien mukaan.

Meillä ainakin tyttö tykkäsi tosi paljon vauvajumpasta ja koko ajan kikatteli mukana. Hyvä on tehdä oman kunnon mukaan eikä verenmaku suussa. Jos tuntuu liian raskaalta, pistää vauvan viereen makoilemaan ja tekee ilman. Ja tärkein, älä fuskaa! Tee liikkeet tarkoin, äläkä helpoimman kautta. Itsellä on todella huono selkä ja polvet eli teen liikkeet niin puhtaasti kun vain ilman ohjausta pystyn, muuten ollaan rampana.

Kiitokset vinkeistä ruokaremppaan r-udille. :)

Loppuun vielä kuva motivoimaan.