Meillä kastettiin

Raivokkaiden ristiäisjärjestelyjen takia blogi hiljeni jälleen liian pitkäksi aikaa. Oli siivottava, pestävä mattoja, raivattava terassia oleskelu-kuntoon, istutettava kukkia, siivottava autotalli, jotta sielä olevalle jääkaapille pääsisi edes kävelemään ynnä muuta yhtä mukavaa. Niin ja tietysti siinä sivussa piti hoitaa kaksi lasta, mies ja pitää arkea yllä. :) Mut kaikesta siitä työstä huolimatta kotimammailu on ♥

Ristiäisissä siis söimme kupumme täyteen hyvää ruokaa ja maisteltii mansikkakakkua plus piereskeltiin seuraava yö, kun se ei ollutkaan laktoositonta, mutta mitä tärkeintä, kuultiin kuinka pappi sanoi:

Minä kastan sinut Alex Remu Juhani.

Poika sai siis itsensä näköisen nimen. Erikoisen, mutta ei liian. Sofien veljen nimeksi mikään Matti ei olisi edes käynyt. Ja sepäs oli meidän pojan mielestä varsin mukavaa!:

45 vuotta vanha perintömekko. :)

Ja oltiinhan me muutkin ihan koreina, eturepun kanssa ja ilman.

Pakko olla in

Mun blogi on in. Pakko niin on olla. Jaa miksi? Koska tästä blogista oli pihistetty Sofien kuva feikkiprofiiliin. Kaiken lisäksi tämä "Mia" oli nimennyt Sofien Jereksi.

Mutta jotain hyvää; ylläpito poisti profiilin ja minä sain töytäisyn kirjoitella tänne, ehkä nyt jo ihan tosissaan kun vaan saan pihistettyä aikaa blogille.

Kirjoittelen Juhannuksen jälkeen, mitä kaikkea tässä puolessa vuodessa on ehtinyt tapahtua ja niinpä nyt menen siihen tärkeimpään; hän on täällä. Ja hän on ihana. Hän syntyi 18.5.2013 klo 21.57 mitoin 3960 g ja 51,5 cm.

Hän on maailman ihanin poika.

My tummy

Ensimmäiset liikkeet tuntuneet eilen. Pieniä hipaisua alavatsalla.
Masukin on kasvanut ihan kiitettävästi, onneksi paino ei ole (vielä) noussut muutamaa grammaa viikossa enempää.
Poikaolo nostaa päätänsä vaikka toiveissa olisi toinen prinsessa. Nähtäväksi jää. :)

rv 16+6 ja kotipaita

Kulje kanssa enkelin

Enään ei tiedä mitä sanoa.

Eikä niitä viimeisiäkään pystynyt kyynelten takaa kertomaan.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa.

Tuleva pummi - ja ylpeä siitä!

Mua ärsyttää. Tällä hetkellä monikin asia; miksi kauppojen täytyy Joulun alla olla sunnuntaisin yhdeksään asti auki, kun joka tapauksessa sunnuntait ovat aina ihan kuolleita asiakkaiden suhteen? Miksi Sofie on taas rikkonut mun läppäristä yhden näppäimen? Ja miksi, oi miksi se Katainen ei pitänyt lättyänsä kiinni kotiäideistä?

Jep, jep. Kotiäitiys maksaa valtiolle, mutta niin maksaa hoitopaikatkin, joita täällä päin saa hakea kiven alta ja ehkä hieman uhkailla, että sellaisen saa. Mikä vika on siinä, että on lapsensa kanssa kotona? Että haluaa olla kotona? Ja nämä Kataisen mainostamat tuet, jota tämä Suomen maa meille tarjoaa, ovat niiiiiiin mittaamattoman pieniä rahoja, ettei tämä maa niihin kaadu. Poliitikkojen palkoista olen taas eri mieltä.... Ja miksei normaali duunari saisi hyödyntää maksamiaan verorahoja?

Mä meinaan ainakin tammikuun jälkeen jäädä kotiin aina äippäloman alkamiseen asti ja siitä sitten olisi haaveissa olla kotona ainakin siihen asti, kun napero nro. 2 on 1½-vuotias.

Jään kansakunnan elätiksi nääs. Pummiksi.

Ai jumankekka mä niin odotan sitä!!

Rest in peace

Lähdit aamulla hiljaa 

taivaan kotihin. 

Sydämen hento liekki 

sammui talven tuulihin. 

Työpäiväsi pitkä päättyi, 

kädet ahkerat levätä saa. 

Muistosi meitä aina 

tiellämme johdattaa. 

Nuku rauhassa, pappa.

Love pink

Tänään oli vapaapäivä...ja se todella tuli tarpeeseen. Eilen töissä mun mahani oli niin kipeä, ettei töistä meinannut tulla mitään ja jopa hengittäminenkin sattui. Tänään sitten kävin neuvolassa katsomassa, että pienellä on kaikki kunnossa ja neukkutäti oli sitä mieltä, että mun työ stressaa mua liikaa ja kun musta siltä tuntuu, on sitten parempi jäädä kotio lepäämään.

Vielä en sairaslomaan suostunut, katsotaan nyt, miten kroppa ja oma mieli kestää, tässä nyt kuitenkin mennään niin alussa raskaudesta vasta ja kolmisen kuukautta olisi enää töitä jäljellä. :) Vaikka masu olikin vielä kosketusarka, lähdin mä mun mammakaverin kanssa Reiman alennusmyynteihin. Mä en ihan oikeasti halua tietää, että mikä meno sielä on eilen ollut, koska tänäänkin sielä oli ihmisiä paaljon ja vaatteiden rippeet oli enää jäljellä. Sofielle ei löytynyt mitään kurarukkasia lukuunottamatta, mutta vaaville löytyi yhtä sun toista. :) Koska kutina on kova, että tyttö tulee, kyllä vaaleanpunaisen ja -sinisen välillä voiton vei, no...kattokaapa:

Surkea on kuva, mutta nyt ei vaan jaksa, käsityksen varmaan saa. ;)

Nyt sitten valmistautumaan nukkumaan menoon, että jaksaa huomenna ja ylihuomenna tehdä taas jotain elantonsa eteen. Muille hyvää alkavaa viikonloppua! :)

Mulla on katse tulevaisuudessa

Jaa mitä meille kuuluu? Kiirettä, uhmaa, naurua, surua, arkea. Kaikkea näitä ja paljon vielä lisää. Tavallaan olen pitänyt tarkoituksella matalaa profiilia täällä blogin puolella, on ollut liian paljon käsiteltävää.

Mitä mun täytyy käsitellä? Mun pappani on tällä hetkellä saattohoidossa eikä ole yhtään helppoa katsoa toisen hiipumista pois. Välillä itketään ja välillä toivotaan mahdollisimman kivutonta loppua.

Lisäksi, tottakai, mua jännittää tuleva, välillä pelottaa. Mitä mä teen kun niitä on kaks? Osaanko mä enää hoitaa vauvaa? Kuinka me pärjätään? Samaan aikaan oon niin onnellinen ja odotan innolla kasvavaa mahaa.

Mitä Sofielle kuuluu? Uhmaa. Sitä aikalailla, ja tietysti myös mm. naurua, leikkiä ja pottailua. Sellaisia lasten juttuja, ihania pieniä ongelmia, kuten, että se paita ei käy mitä äiti tarjoo vaan on ihan pakko saada juuri se Nalle Puh-paita, joka on pyykkikorissa. :D

Kiitoksia mukana roikkuneille, tämä bloggailu lähtee tästä kyllä nyt käyntiin. ;)

Tässä hieman silmiäni räpyttelen, etkä voi huomata käpälää vesilasissa. :)

13. viikko

Kuiskasimme haikaralle,

poutapilven enkelille,

josko suuri pieni ihme voisi tulla meille.

Vielä on aikaa arvuutella, odotella, ihmetellä.

mutta jos matkallamme on enkeleitä,

toukokuussa on neljä meitä.

rv 9+2

Olet ainutlaatuinen

En ole saanut kirjoitettua. Olen niin väsynyt koko ajan. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että on syksy vai että töissä on vähän äksöniä. Viimeistään kymmeneltä, yleensä ennemmin, tämä tyty vetää hirsiä ja vähintään kerran yössä herää painajaiseen, ehkä mun väsymys johtuu sitten siitä? Samapa tuo, väsynyt olen kuitenkin.

Ihanaa on se, että meidän kamalanihana uhmistyttö täytti eilen huimat 2 vuotta! Mun rakkaista rakkain, ainutlaatuisin tyttöseni on jo iso tyttö. Sofie on jo kaksi vuotias, mutta silti syntymästä on vaan se kaksi vuotta. En osais enään elämää kuvitella ilman tuota polvenkorkuista, niin hänen ehdoillaan mun elämää mennään eteenpäin. :)

Siellä on kaikki sulle

Päivät ovat menneet. Iltaisin surettaa eniten, kun talo hiljenee. Surettaa kaverin kohtalo; niin nuori ja niin paljon kokematta. Surettaa kaverin vanhempien puolesta, en voi kuvitellakaan, miltä tuntuu laittaa oma lapsi hautaan. Surettaaa hänen läheisten puolesta, heillä on taas edessä surutyö ja hyvästelyt. Minä sain tuntea ehkä niin viattoman ihmisen, kuin tässä maailmassa voi säilyä. Rehti, hyvä, iloinen, enkeli, joka meillä oli lainassa. Toivottavasti tiedät, että täällä moni ihminen ajattelee sua.

Mutta valitettavasti se elämä jatkuu, se ei pysähdy vaikka kuinka haluais. Ollaan me onnellisia. Vaikka kaikki tuntuu kaatuvan päälle, aina löytyy se, mistä olla iloinen ja onnellinen. Mulla on ihana mies ja lapsi, kaunis koti ja hieno koira, mukava työ ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Monta syytä olla onnellinen.

Yksi enkeli oli meillä vain lainassa. <3

Jälleen on aika hiljaisuuden

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan,

on kulkusi kevyttä,

jalkasi kantaa.

Et suruja tunne taivaan tiellä,

on monet rakkaat vastassa siellä.

Sinä elät myöskin keskellämme,

koska säilyt aina sydämissämme.

Nuku rauhassa pikkuinen. ♥

Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä, tänään voidaan hetki olla kuninkaita

Pääsinhän minä sinne luokkakokoukseen! Korkkarit kopsuen saavuin paikalle tyylikkäästi myöhässä. Esiteltiin itsemme, missä nykyään vaikutetaan, minne sieltä peruskoulusta päädyttiin. Juotiin muutama. Käytiin katsomassa vanhaa luokanvalvojaa. Pidettiin hauskaa! Mun ilta jäi liian lyhyeen, juhlakunto kun ei ole entisensä, ja livahdin takavasemmalle, eli nukkumaan kotiin. Mutta kivaa oli. Kiitos!!

Mun rakkaista rakkain koko peruskoulun!

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Viimeinen työpäivä pulkassa ja tiedossa viikko oleilua eikä aikaisia aamuherätyksiä. KÄY!

Nyt ladataan akkuja, että jaksetaan taas seuraava työpätkä.

Loppuun pari biisiä loma-fiilistä nostamaan. ;)

Sairaslomalainen

Viime yönä Sofie herätti mut huutaen. Kuumetta pikkuisella oli ja yskikin pahasti. Lääkettä ja mehua huiviin. Aamulla oli jo parempi olo, mutta näin parhaaksi käydä lääkärissä ja ilmoittaa päivähoitoon sekä töihin, että me jäädään kotiin. Oli hyvä, etten alkanut raahata lasta hoitoon, kun lääkärissä kuume oli kivunnut jo yli 38 asteen...

Ja koska mä rakastin pienenä sitä, että kun olin kipeenä, sain aina mehujäätä ja limpparia, herkutellaan meilläkin tänään. Tää mamma kylläkin aikoo käyttää tän "vapaa"-ajan hyödyksi ja muksun passaamisen ohessa siivoilla!

Mehujäät lääkärireissun päätteeks maistu. :)

Huomenna olisi aamuvuoron tynkä, kun mies menee iltavuoroon töihin. Sitten olisi loma-Loma-LOMA!! Viikko vaan oleilua ennenkuin työmaa kutsuu taas. Mulla siis jatkuu sama toimi samassa paikassa tammikuun lopulle saakka. :)

Epätasa-arvo

Seuraava teksti lisää ankaraa avautumista rientojen epäreiluista järjestymisistä.

Nyt raivostuttaa. Ihan oikeasti. Kuka mut tuntee, tietää, että mä en juurikaan käy missään. Mun elämä on seikkailua työpaikan, kodin ja Sofien päiväkodin välillä. Muuten kauppa kuuluisi rinkiin mukaan, mutta kun työskentelen sellaisessa! Edes koiran kanssa en käy lenkillä koska mies "avuliaasti" hoitaa sen (lue: hyvä tekosyy olla kahvilla kavereiden kanssa noin kolmisen tuntia).

En edes muista, koska olisin käynyt esim. kavereiden kanssa kahvilla. Viime baarikierroksesta on parisen kuukautta. Ei mua enää juurikaan pyydetä mihinkään, koska oon aina joko töissä tai en saa lapsenvahtia. Ja kyllä se kiristää pantaa. Aina silloin tällöin. Varsinkin silloin, kun tulee näitä once in the lifetime-kekkereitä, esim. juuri sen mun tuleva luokkakokous ja mies päättää heittäytyä hankalaksi ja näytää siltä, että tämä mamma ei taaskaan pääse. J*malauta!

Mikä helevetin oikeus tolla mun "paremmalla" puoliskolla on päästä mihinkään, kun en minäkään ikinä pääse? Olisi myös niin paljon asiaa siitä, miten meidän riennot eroo toisistaan kuin yö ja päivä, mutta ei taida se (ehkä?) kuulua blogin puolelle kaikkien luettavaksi.

Mutta pari sanaa minä tuolle äijälle haluan sanoa: Haista paska!!

Linkitä blogisi!

Siistin tuossa omaa listaani blogeista, jotka ovat hiljentyneet, lopettaneet tai muuten vain menettäneet mun kohdalla kiinnostuksena.
Siispä toivoisin, että te lukijan linkittelisitte oman bloginne ja kertoisitte samaan kommenttiin hiukan tästä blogistanne. Tietysti myös blogeja, joita suosittelette lukemaan, saa ehdottomasti linkitellä.

Kiitos ja kumarrus. Odottelen mielenkiinnolla. :)

Basic

Meillä menee ihan tavallisesti.
Ollaan käyty töissä ja hoidossa.
Ollaan käyty torilla ja syöty muurinpohjalettuja.

Ollaan puistoiltu ja ihmetelty kukkasia.
Ollaan siivottu ja tehty ruokaa, pesty pyykkiäkin.

Työasiat ovat vielä auki. Mahdollisuuksia ja lupauksia on, mutta ei mitään paperilla. Minä katselen ja pähkäilen kun sen aika on. Työttömänä en näillä näkymin joudu olemaan.

Ensiviikko on töitä täynnä ja siksi pähkäilen jo ensi viikonloppua. Perjantaina olisi luvassa lasten ilmaiskonsertti, jossa esiintyy Hevisaurus sekä samalle päivälle ala-asteen luokkakokous, on viime riennoista jo aikaakin. Lauantai siis menee varmaan kerätessä itseänsä.

Hyvää alkavaa viikkoa ihanaiset!

Syylisyys ja ikävä

Ne taitavat rakkauden ohella olla suurimmat tunteet äitiydessä. Töissä on kiva olla, töistä saa rahaa ja rahaa tarvitsee elämiseen. Mutta...minä niin haluaisin viettää enemmän aikaa lapseni kanssa.

Joka kerta Sofieta viedessä hoitoon tulee paha olo; Taas minä raahaan tytön vieraille ihmisille, että pääsisin töihin. Vaikka tyttö haluaisi olla minun kanssani. Asiaa ei yhtään auta se, että tyttö ripustautuu minuun kuin pieni marakatti, kun jättäisin hoitoon. Paha mieli, melkein itku, on käytävä joka kerta läpi ennen työvuoroa.

Ja sitten se ikävä... Joka kerta, kun kuule töissä pienen lapsen itkua tai puhetta, pomppaan pystyyn kuin mangusti preerialla. Sofie?! No eihän se höpöttelijä tai kirkuja ikinä ole Sofie.

Että vaikka taloudellisesti mulla ei olisi varaa jäädä työttömäksi ja olen töihin hakenut sekä vilpittömästi toivon, että töitä saan, salaa toivon, että jäisin hetkeksi työttömäksi. Saisi nauttia kiireettömästä arjesta oman lapsensa kanssa. Olisi se kivaa vaihtelua meille kummallekin. :)

Hyvää viikonloppua kaikille! Tämä mamma menee huomennakin (ette arvaa?) töihin.

Uutta

Olen villiintynyt. Haavelen makkariin uutta lamppua, lipastoa ja mattoa. Eteisen mattokin saisi mennä vaihtoon. Rahakysymyshän aina on edessä, mutta jotain olen silti saanut hankittua.

Kenkäkaappi eteiseen oli ihan ykköshankinta, vielä kun saa tuon
pikkuruisen peilin karmit valkoiseksi, oon (ehkä vähän aikaa) tyytyväinen.

Pitkän eteisen tyhjät seinät kaipasivat piristystä.

Nyt on Sofien dvd:eille tilaa. :)

Kyllä kai tämä, jossain vaiheessa, näyttää kodilta.