My tummy

Ensimmäiset liikkeet tuntuneet eilen. Pieniä hipaisua alavatsalla.
Masukin on kasvanut ihan kiitettävästi, onneksi paino ei ole (vielä) noussut muutamaa grammaa viikossa enempää.
Poikaolo nostaa päätänsä vaikka toiveissa olisi toinen prinsessa. Nähtäväksi jää. :)

rv 16+6 ja kotipaita

Kulje kanssa enkelin

Enään ei tiedä mitä sanoa.

Eikä niitä viimeisiäkään pystynyt kyynelten takaa kertomaan.

Hyvää matkaa, hyvää matkaa.

Tuleva pummi - ja ylpeä siitä!

Mua ärsyttää. Tällä hetkellä monikin asia; miksi kauppojen täytyy Joulun alla olla sunnuntaisin yhdeksään asti auki, kun joka tapauksessa sunnuntait ovat aina ihan kuolleita asiakkaiden suhteen? Miksi Sofie on taas rikkonut mun läppäristä yhden näppäimen? Ja miksi, oi miksi se Katainen ei pitänyt lättyänsä kiinni kotiäideistä?

Jep, jep. Kotiäitiys maksaa valtiolle, mutta niin maksaa hoitopaikatkin, joita täällä päin saa hakea kiven alta ja ehkä hieman uhkailla, että sellaisen saa. Mikä vika on siinä, että on lapsensa kanssa kotona? Että haluaa olla kotona? Ja nämä Kataisen mainostamat tuet, jota tämä Suomen maa meille tarjoaa, ovat niiiiiiin mittaamattoman pieniä rahoja, ettei tämä maa niihin kaadu. Poliitikkojen palkoista olen taas eri mieltä.... Ja miksei normaali duunari saisi hyödyntää maksamiaan verorahoja?

Mä meinaan ainakin tammikuun jälkeen jäädä kotiin aina äippäloman alkamiseen asti ja siitä sitten olisi haaveissa olla kotona ainakin siihen asti, kun napero nro. 2 on 1½-vuotias.

Jään kansakunnan elätiksi nääs. Pummiksi.

Ai jumankekka mä niin odotan sitä!!

Rest in peace

Lähdit aamulla hiljaa 

taivaan kotihin. 

Sydämen hento liekki 

sammui talven tuulihin. 

Työpäiväsi pitkä päättyi, 

kädet ahkerat levätä saa. 

Muistosi meitä aina 

tiellämme johdattaa. 

Nuku rauhassa, pappa.

Love pink

Tänään oli vapaapäivä...ja se todella tuli tarpeeseen. Eilen töissä mun mahani oli niin kipeä, ettei töistä meinannut tulla mitään ja jopa hengittäminenkin sattui. Tänään sitten kävin neuvolassa katsomassa, että pienellä on kaikki kunnossa ja neukkutäti oli sitä mieltä, että mun työ stressaa mua liikaa ja kun musta siltä tuntuu, on sitten parempi jäädä kotio lepäämään.

Vielä en sairaslomaan suostunut, katsotaan nyt, miten kroppa ja oma mieli kestää, tässä nyt kuitenkin mennään niin alussa raskaudesta vasta ja kolmisen kuukautta olisi enää töitä jäljellä. :) Vaikka masu olikin vielä kosketusarka, lähdin mä mun mammakaverin kanssa Reiman alennusmyynteihin. Mä en ihan oikeasti halua tietää, että mikä meno sielä on eilen ollut, koska tänäänkin sielä oli ihmisiä paaljon ja vaatteiden rippeet oli enää jäljellä. Sofielle ei löytynyt mitään kurarukkasia lukuunottamatta, mutta vaaville löytyi yhtä sun toista. :) Koska kutina on kova, että tyttö tulee, kyllä vaaleanpunaisen ja -sinisen välillä voiton vei, no...kattokaapa:

Surkea on kuva, mutta nyt ei vaan jaksa, käsityksen varmaan saa. ;)

Nyt sitten valmistautumaan nukkumaan menoon, että jaksaa huomenna ja ylihuomenna tehdä taas jotain elantonsa eteen. Muille hyvää alkavaa viikonloppua! :)

Mulla on katse tulevaisuudessa

Jaa mitä meille kuuluu? Kiirettä, uhmaa, naurua, surua, arkea. Kaikkea näitä ja paljon vielä lisää. Tavallaan olen pitänyt tarkoituksella matalaa profiilia täällä blogin puolella, on ollut liian paljon käsiteltävää.

Mitä mun täytyy käsitellä? Mun pappani on tällä hetkellä saattohoidossa eikä ole yhtään helppoa katsoa toisen hiipumista pois. Välillä itketään ja välillä toivotaan mahdollisimman kivutonta loppua.

Lisäksi, tottakai, mua jännittää tuleva, välillä pelottaa. Mitä mä teen kun niitä on kaks? Osaanko mä enää hoitaa vauvaa? Kuinka me pärjätään? Samaan aikaan oon niin onnellinen ja odotan innolla kasvavaa mahaa.

Mitä Sofielle kuuluu? Uhmaa. Sitä aikalailla, ja tietysti myös mm. naurua, leikkiä ja pottailua. Sellaisia lasten juttuja, ihania pieniä ongelmia, kuten, että se paita ei käy mitä äiti tarjoo vaan on ihan pakko saada juuri se Nalle Puh-paita, joka on pyykkikorissa. :D

Kiitoksia mukana roikkuneille, tämä bloggailu lähtee tästä kyllä nyt käyntiin. ;)

Tässä hieman silmiäni räpyttelen, etkä voi huomata käpälää vesilasissa. :)

13. viikko

Kuiskasimme haikaralle,

poutapilven enkelille,

josko suuri pieni ihme voisi tulla meille.

Vielä on aikaa arvuutella, odotella, ihmetellä.

mutta jos matkallamme on enkeleitä,

toukokuussa on neljä meitä.

rv 9+2

Olet ainutlaatuinen

En ole saanut kirjoitettua. Olen niin väsynyt koko ajan. Tiedä sitten, johtuuko se siitä, että on syksy vai että töissä on vähän äksöniä. Viimeistään kymmeneltä, yleensä ennemmin, tämä tyty vetää hirsiä ja vähintään kerran yössä herää painajaiseen, ehkä mun väsymys johtuu sitten siitä? Samapa tuo, väsynyt olen kuitenkin.

Ihanaa on se, että meidän kamalanihana uhmistyttö täytti eilen huimat 2 vuotta! Mun rakkaista rakkain, ainutlaatuisin tyttöseni on jo iso tyttö. Sofie on jo kaksi vuotias, mutta silti syntymästä on vaan se kaksi vuotta. En osais enään elämää kuvitella ilman tuota polvenkorkuista, niin hänen ehdoillaan mun elämää mennään eteenpäin. :)

Siellä on kaikki sulle

Päivät ovat menneet. Iltaisin surettaa eniten, kun talo hiljenee. Surettaa kaverin kohtalo; niin nuori ja niin paljon kokematta. Surettaa kaverin vanhempien puolesta, en voi kuvitellakaan, miltä tuntuu laittaa oma lapsi hautaan. Surettaaa hänen läheisten puolesta, heillä on taas edessä surutyö ja hyvästelyt. Minä sain tuntea ehkä niin viattoman ihmisen, kuin tässä maailmassa voi säilyä. Rehti, hyvä, iloinen, enkeli, joka meillä oli lainassa. Toivottavasti tiedät, että täällä moni ihminen ajattelee sua.

Mutta valitettavasti se elämä jatkuu, se ei pysähdy vaikka kuinka haluais. Ollaan me onnellisia. Vaikka kaikki tuntuu kaatuvan päälle, aina löytyy se, mistä olla iloinen ja onnellinen. Mulla on ihana mies ja lapsi, kaunis koti ja hieno koira, mukava työ ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Monta syytä olla onnellinen.

Yksi enkeli oli meillä vain lainassa. <3

Jälleen on aika hiljaisuuden

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan,

on kulkusi kevyttä,

jalkasi kantaa.

Et suruja tunne taivaan tiellä,

on monet rakkaat vastassa siellä.

Sinä elät myöskin keskellämme,

koska säilyt aina sydämissämme.

Nuku rauhassa pikkuinen. ♥

Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä, tänään voidaan hetki olla kuninkaita

Pääsinhän minä sinne luokkakokoukseen! Korkkarit kopsuen saavuin paikalle tyylikkäästi myöhässä. Esiteltiin itsemme, missä nykyään vaikutetaan, minne sieltä peruskoulusta päädyttiin. Juotiin muutama. Käytiin katsomassa vanhaa luokanvalvojaa. Pidettiin hauskaa! Mun ilta jäi liian lyhyeen, juhlakunto kun ei ole entisensä, ja livahdin takavasemmalle, eli nukkumaan kotiin. Mutta kivaa oli. Kiitos!!

Mun rakkaista rakkain koko peruskoulun!

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin

Viimeinen työpäivä pulkassa ja tiedossa viikko oleilua eikä aikaisia aamuherätyksiä. KÄY!

Nyt ladataan akkuja, että jaksetaan taas seuraava työpätkä.

Loppuun pari biisiä loma-fiilistä nostamaan. ;)

Sairaslomalainen

Viime yönä Sofie herätti mut huutaen. Kuumetta pikkuisella oli ja yskikin pahasti. Lääkettä ja mehua huiviin. Aamulla oli jo parempi olo, mutta näin parhaaksi käydä lääkärissä ja ilmoittaa päivähoitoon sekä töihin, että me jäädään kotiin. Oli hyvä, etten alkanut raahata lasta hoitoon, kun lääkärissä kuume oli kivunnut jo yli 38 asteen...

Ja koska mä rakastin pienenä sitä, että kun olin kipeenä, sain aina mehujäätä ja limpparia, herkutellaan meilläkin tänään. Tää mamma kylläkin aikoo käyttää tän "vapaa"-ajan hyödyksi ja muksun passaamisen ohessa siivoilla!

Mehujäät lääkärireissun päätteeks maistu. :)

Huomenna olisi aamuvuoron tynkä, kun mies menee iltavuoroon töihin. Sitten olisi loma-Loma-LOMA!! Viikko vaan oleilua ennenkuin työmaa kutsuu taas. Mulla siis jatkuu sama toimi samassa paikassa tammikuun lopulle saakka. :)

Epätasa-arvo

Seuraava teksti lisää ankaraa avautumista rientojen epäreiluista järjestymisistä.

Nyt raivostuttaa. Ihan oikeasti. Kuka mut tuntee, tietää, että mä en juurikaan käy missään. Mun elämä on seikkailua työpaikan, kodin ja Sofien päiväkodin välillä. Muuten kauppa kuuluisi rinkiin mukaan, mutta kun työskentelen sellaisessa! Edes koiran kanssa en käy lenkillä koska mies "avuliaasti" hoitaa sen (lue: hyvä tekosyy olla kahvilla kavereiden kanssa noin kolmisen tuntia).

En edes muista, koska olisin käynyt esim. kavereiden kanssa kahvilla. Viime baarikierroksesta on parisen kuukautta. Ei mua enää juurikaan pyydetä mihinkään, koska oon aina joko töissä tai en saa lapsenvahtia. Ja kyllä se kiristää pantaa. Aina silloin tällöin. Varsinkin silloin, kun tulee näitä once in the lifetime-kekkereitä, esim. juuri sen mun tuleva luokkakokous ja mies päättää heittäytyä hankalaksi ja näytää siltä, että tämä mamma ei taaskaan pääse. J*malauta!

Mikä helevetin oikeus tolla mun "paremmalla" puoliskolla on päästä mihinkään, kun en minäkään ikinä pääse? Olisi myös niin paljon asiaa siitä, miten meidän riennot eroo toisistaan kuin yö ja päivä, mutta ei taida se (ehkä?) kuulua blogin puolelle kaikkien luettavaksi.

Mutta pari sanaa minä tuolle äijälle haluan sanoa: Haista paska!!

Linkitä blogisi!

Siistin tuossa omaa listaani blogeista, jotka ovat hiljentyneet, lopettaneet tai muuten vain menettäneet mun kohdalla kiinnostuksena.
Siispä toivoisin, että te lukijan linkittelisitte oman bloginne ja kertoisitte samaan kommenttiin hiukan tästä blogistanne. Tietysti myös blogeja, joita suosittelette lukemaan, saa ehdottomasti linkitellä.

Kiitos ja kumarrus. Odottelen mielenkiinnolla. :)

Basic

Meillä menee ihan tavallisesti.
Ollaan käyty töissä ja hoidossa.
Ollaan käyty torilla ja syöty muurinpohjalettuja.

Ollaan puistoiltu ja ihmetelty kukkasia.
Ollaan siivottu ja tehty ruokaa, pesty pyykkiäkin.

Työasiat ovat vielä auki. Mahdollisuuksia ja lupauksia on, mutta ei mitään paperilla. Minä katselen ja pähkäilen kun sen aika on. Työttömänä en näillä näkymin joudu olemaan.

Ensiviikko on töitä täynnä ja siksi pähkäilen jo ensi viikonloppua. Perjantaina olisi luvassa lasten ilmaiskonsertti, jossa esiintyy Hevisaurus sekä samalle päivälle ala-asteen luokkakokous, on viime riennoista jo aikaakin. Lauantai siis menee varmaan kerätessä itseänsä.

Hyvää alkavaa viikkoa ihanaiset!

Syylisyys ja ikävä

Ne taitavat rakkauden ohella olla suurimmat tunteet äitiydessä. Töissä on kiva olla, töistä saa rahaa ja rahaa tarvitsee elämiseen. Mutta...minä niin haluaisin viettää enemmän aikaa lapseni kanssa.

Joka kerta Sofieta viedessä hoitoon tulee paha olo; Taas minä raahaan tytön vieraille ihmisille, että pääsisin töihin. Vaikka tyttö haluaisi olla minun kanssani. Asiaa ei yhtään auta se, että tyttö ripustautuu minuun kuin pieni marakatti, kun jättäisin hoitoon. Paha mieli, melkein itku, on käytävä joka kerta läpi ennen työvuoroa.

Ja sitten se ikävä... Joka kerta, kun kuule töissä pienen lapsen itkua tai puhetta, pomppaan pystyyn kuin mangusti preerialla. Sofie?! No eihän se höpöttelijä tai kirkuja ikinä ole Sofie.

Että vaikka taloudellisesti mulla ei olisi varaa jäädä työttömäksi ja olen töihin hakenut sekä vilpittömästi toivon, että töitä saan, salaa toivon, että jäisin hetkeksi työttömäksi. Saisi nauttia kiireettömästä arjesta oman lapsensa kanssa. Olisi se kivaa vaihtelua meille kummallekin. :)

Hyvää viikonloppua kaikille! Tämä mamma menee huomennakin (ette arvaa?) töihin.

Uutta

Olen villiintynyt. Haavelen makkariin uutta lamppua, lipastoa ja mattoa. Eteisen mattokin saisi mennä vaihtoon. Rahakysymyshän aina on edessä, mutta jotain olen silti saanut hankittua.

Kenkäkaappi eteiseen oli ihan ykköshankinta, vielä kun saa tuon
pikkuruisen peilin karmit valkoiseksi, oon (ehkä vähän aikaa) tyytyväinen.

Pitkän eteisen tyhjät seinät kaipasivat piristystä.

Nyt on Sofien dvd:eille tilaa. :)

Kyllä kai tämä, jossain vaiheessa, näyttää kodilta.

Näppäimet kadoksissa

Jouduin minäkin nöyrtymään nykyajan edessä.

Mun vanha Nokia x3 joutui väistymään. Mutta ei suinkaan pakotettuna, heitettynä jonnekkin piirongin laatikkoon vaan arvostettuna yhteistyökumppanina, joka kuitenkaan ei kestänyt Sofien antamaa kylpyä koiran vesikipossa. Vaikka se riipaisikin sydäntä, oli tämän yhteistyökumppanin kanssa sopimus lopussa, luottamus horjui siinä vaiheessa kun sammuileminen kunnolla alkoi. Joi liikaa mokoma.

Meidän Isimies osti uuden puhelimen ja mä sain sen vanhan; Nokia 500:n. J*malauta! Missä on näppäimet? Tää puhelin on ollu mulla nyt vuorokauden ja osaan laittaa siihen herätyksen päälle sekä avata näppäinlukon. Että... Pysyy puhelinlaskut pieninä?

kuva

zzZzZZzZzz

Meillä on väsytauti. Kun tultiin viikonloppureissusta (josta kerron jahka tervehdyn), mua ja miestä on vain unettanut. Tekisi mieli kömpiä viimeistään kuuden aikaan vällyjen väliin. Eipä onnistu tuon himpun verta alle 2-vuotiaan kanssa.

Asiaa ei yhtään auta se, että on 8 työpäivän putki päällänsä töissä. Ja sielähän pitää olla niin iloinen ja pirtsakka asiakaspalvelija. Vaikka oikeasti tekisi mieli tehdä peti vuodevaate-osastolle.

Että palataan astialle. Kun en puolen minuutin välein nukahda näppäimistölle tai yhden postauksen kirjoittamiseen ei mene tuntia.

Hyvää yötä!

Pesänrakennusta

Jonkilainen wanna be-sisustusinto on taas valloillaan. Pitäisi saada vielä sohvan päälle iso peili valkoisilla kehyksillä ja tv-tasokin on kovaa vauhtia lähdössä vaihtoon. Kenkäkaappi odottaa postissa hakijaansa ja niinpä meidän eteisen peilin on aika vaihtua pienenpään. Sofien huoneeseen pitäisi vielä saada hyllyä seinään Muumi-dvd-kokoelmalle. Sitten alkaa olla valmista. (Taas vähäksi aikaa.)

Mun ja isimiehen makkarista en vaan millään kivan näköistä saa, mutta siihen tarvittaisiin jo lekaa ja tapeteiden repimistä.

Ehkä selvitään näin. Hetken aikaa. Kunnes saan taas jonkin oikein 'loistavan' idean kodin piristämiseksi.

Toivoa saa ja pitää

Koska alan juuri pääsemään haluamaani postaustahtiin, ei anneta vauhdin hyytyä!

Nii, et toivo jotain postausta ja toi tossa, --->
kirjoittelee ja toteuttaa hyvän maun rajoissa.

Ilta rannalla...FAIL!

Mä oon sen sortin supermama, että kun mulla on pari vapaata töistä ja kun ilma sattuu olemaan kun morsian, haluan antaa itselleni ja lapselleni elämyksiä. Sellainen päivä oli tänään. Halusin tarjota itselleni ja lapselleni aivoisan illan rannalla.

Mulla oli mielikuva: Ihana ilta rannalla. Lapsi kahlaamassa vedessä ja minä itse istuskelemassa vieressä, hymyillen ja valokuvia räpsien. Välillä juodaan pillimehua ja sitten kahlataan ja hymyillään lisää.

Kokeillaan ihmeessä. Tästä me lähdettiin liikkeelle:

Autossa alkaa huuto, koska äiti on ihan paska, kun se tarvii ne kädet ja jalatkin vielä auton ajamiseen eikä se avaa mun Muumi-limppapulloa hetinytnytNYT!! 

Rannalla huuto jatkuu, koska uimapuvun vaihtaminen ja aurinkorasvan laittaminen on ihan hanurista. Huomaan kameran jääneen kotiin, ei oteta kuvia. Lapsi alkaa huutamaan, kun näkeekin järven. Mennään keinuun. Kahden minuutin päästä keinu on ihan tyhmä, koska veteen on päästävä. Liukumäki! Pakko päästä! 

Huono vain, että tämä liukumäki on niin jyrkkä ja korkea, etten itse pienenäkään uskaltanut montaa kertaa siitä laskea, saatikka nyt. Kun likka oli tarpeeksi pitkän aikaa kivunnu tikasportaita ylös ja minä olin hänet huutavana siitä repinyt pois, päähän pälkähti tyhmä ajatus: Jos sitä kokeilis laskea siitä yhdessä? Lopputulos: minä makaan järven pohjassa kädet ojennettuna ylös, jotta Sofie ei joutuisi uppeluksiin ja mietin, miten helvetissä pääsen pintaan. Kun olin tästä pinteestä päässyt käyttämällä surkeita mielettömiä vatsalihaksiani, alkoi sama huuto liukumäen perään, enkä minä enään siihen rääkkiin suostunut saatikka tyttöä päästänyt yksin kokeilemaan.

Huutava kakara olkapäällä autoon (Vettä! Vettä!! VETTÄ!!) ja saman huudon kuuntelu aina kotiin suihkuun asti.

Niin, että tähän me sitten päädyttiin:

Veikatkaapa onko tämä mama ihan heti kokeilemassa uudestaan tuollaista iltaa ainakaan tuon tappoliukumäen läheisyydessä? Tulipahan ainakin niitä elämyksiä!

Tää on sulle ♥

Kun työntäyteinen viikko on takana ja vapaa viikonloppu (luksusta!!) on edessä päin, on ihminen väistämättäkin täynnä rakkautta.

Keho 2012

Puolessa vuodessa paino on tipahtanut itsekseen ilman diettejä 10 kiloa - ja se näkyy, varsinkin naamassa, käsivarsissa ja jaloissa. Vatsaa ja jenkkakahvoja olisi vielä varaa kiinteyttää, mutta en minä jaksa. Enköhän minä ole ihan hyvä näin. Minä ja mies ollaan tyytyväisiä, eiks se riitä? :)

Vertailun vuoksi: keho helmikuu 2006 - syyskuu 2010 - tammikuu 2011

NYT!!

Pahoitteluni kuvan surkeasta laadusta, mutta nyt en jaksa vaivautua kuvailemaan tunteja. Se on räps ja tänne teidän iloksi. ;)

P.S. Enkö mä just pessy ton peilin?

Jaksaa, jaksaa

Työt ovat vieneet mennessään.
Kunnon vapaata saa etsimällä etsiä.
Tänään pitäisi siivota.
Puhtaat vaatteetkin loppuu kohta.
Lapsen kanssa olisi niin ihanaa mennä pyöräilemään.
Ja huomenna on 10 tunnin työvuorokin.

Tarjotkaa auttava käsi

Jos ei joku tiedä, minulla oli aikoinaan kissoja. Kaksi kollia ja yksi narttu. Narttu tuli jo alunalkaen minulle väliaikaishoitoon, tiedossa oli, että uuden kodin sille etsisin ja niinhän se pääsi uuteen kotiin. Pojat jäivät minulle.

Muutaman kuukauden jälkeen olin kuitenkin sitä mieltä, että niille olisi parempi olla jossain muualla. Minä ku olin liikkuvainen ihminen, vaikka huolehdin, että kissoilla oli aina ruokaa ja vettä ja hiekka-astia oli puhdas, nämä kaksi kattia olivat sen verran sosiaalisia, että selvästi kaipasivat myös ihmisen seuraa.

Niinpä leikkautin kissat ja laitoin ilmoituksia ympäri nettiä. Hinnaksi laitoin 80 euroa, saman verran kuin maksoin leukkauksesta, en halunnut heitä ilmaiseksi antaa. Ihmiset  kun miettivät kaksi kertaa, kun hintaa on enemmän kuin 0 euroa. Paljon kyselyjä tuli. "Myytkö vain toisen minulle?" Minulle oli selvää, että kissat menisivät vain samaan kotiin. Ja kun yksi pariskunta oli valmis tulla hakemaan kissat melkein 300 kilometrin päästä, oli päätös selvä. Eikä ole tarvinnut katua. Kissoilla on erittäin hyvät oltavat, pääsevät jopa ulkoilemaan valjaissa melkein päivittäin.

Nyt kuitenkin toinen kissoista, se pieni oranssi on mennyt telomaan itseään -ja pahasti. Tämä 4-vuotias Eemeli-kisu putosi 16. kesäkuuta seitsemännestä kerroksesta, kun parvekkeen lasi oli jäänyt vahingossa auki. Eemeliltä murtui molemmat vasemman puoleiset tassut ja neljä kylkiluuta, hänellä oli myös ilmarinta ja sisäistä verenvuotoa.

Tässä kuvassa kissa oli  tuotu sairaalaan, jossa rauhoitettiin ja annettiin lisähappea.
Tässä vaiheessa ei vielä tiedetty kuinka käy.

Eemelin omistajille oli selvää, että kissa hoidetaan kuntoon, jos vain mahdollista. Niinpä Eemeli oli sairaalassa neljä yötä. Ensimmäiset päivät kissa oli tehohoidossa ja sitten leikkauksessa, jossa takajalkaan laitettiin metallia.

Nyt Eemeli on jo melko hyvässä kunnossa. Molemmat tassut joutuvat olemaan kipsissä vielä muutaman viikon ja lääkärissä joutuu käymään kerran viikossa. Kissa on ollut todella reipas ja taistellut paikkansa takaisin elävien kirjoihin.

Hoito on maksanut useita tuhansia euroa, siksi pyydänkin teiltä nyt apua Eemelin omistajille. Eemelin auttamiseksi on suunniteltu Eemis-paita, joka maksaa 20 euroa (postikuluineen kotimaassa 22 euroa). Paidasta saadut tulot käytetään lääkärikulujen kattamiseen, mikäli rahaa sattuu jäämään yli, ne menvät eläinsuojelutyön tukemiseen.

Tilaukset voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen auta.eemelia@gmail.com Vastausviestissä saat ohjeet maksamista varten, kun maksu näkyy tilillä lähtee paita postiin. Myön nouto on sovittavissa Helsingissä.

Levittäkää myös facebookissa tietoa Eemelin tarinasta jakamalla Eemelin avuksi tehtyä Facobook-ryhmää!

Peti

Koska Sofie on jo iso tyttö, meidän iso tyttö tarvitsee isojen tyttöjen sängyn. Tänään sitten ostin Sofielle netistä valkoisen, kuultomaalatun, mäntysen sängyn patjoineen sekä kävin kaupasta hakemassa (minkäs muunkaan värisen kuin) vaaleanpunaisen katoksen sänkyyn. Kuvaa otan sitten jahka sänky saapuu ja saadaan koottua. :)

kuva

Eli jos jollain tarvetta löytyy, meiltä saisi noutaa valkoisen, kuultomaalatun pinnasängyn 30 eurolla. Pohjan saa kolmeen eri korkeuteen ja mitat ovat: K91cm x L63,5cm x P125cm.

Olisi ihanaa säilyttää sänky, jos joskus toisen lapsen saisin, mutta ei tuota säilytystilaa juurikaan ole, saa joku lapsonen, joka tarvitsee. :))

Party all night long

Lauantaina sitten pidin ne pienet valmitujaiskahvit, olihan ylihieno mekko ostettuna ja kaikkee. ;)
Väkeä en ollut kutsunut paljon ja melkein puolet ilmoitti jo aiemmin, etteivät pysty tulemaan ja kävivät aikaisemmin onnittelemassa. Juhlat menivät hyvin ja miehen sisko sekä tämän perhe jäivät meille yökylään. Siispä me lähdimme tämän miehen siskon kanssa yöelämään. Juotiin muutamat ja jorattiin tanssilattialla. Ei ollut kauhean hyvä idea sisäänajaa sinä iltana juuri ostamiani avokkaita, nyt on isovarpaasta lähtenyt nahka ja kantapäät rakoilla.

Merkonomi.

Harmittaa, etten taaskaan tajunnut räpsiä kuvia juuri ollenkaan, tuo ylläolevakin on ainut julkaisukelpoinen kuva minusta.. Mutta kivat oli juhlat ja mukavaa oli käydä pitkästä aikaa yöelämässä. :)

Oma valintani

Niin vastustajien kuin kannattajienkin kannattaisi katsoa eilen ainakin itseni bongaama dokumentti Liv:ltä. Ehkä kaikki ei olekaan niin mustavalkoista?

Saksanpaimenkoira - hullu vartiokoira

Koska mä kerrankin kirjoitin pelkkää asiaa, napataan tämä teksti edellisestä blogista:

Vai onko? Mua alkaa pikkuhiljaa ärsyttämään, kun kaikki kauhistelee, miten olen mennyt ottamaan puhtaan Seefferin. Ja mulla on vielä lapsikin. Sehän tappaa sen! Edelleen, minkälainen koirasta tulee, riippuu ihan täysin omistajasta. Onko rahkeita ja osaamusta kouluttaa? Onko rahkeita antaa tarpeeksi liikuntaa ja aktiviteetteja?

Meillä on menty ihan maalaisjärjellä eteenpäin. Ei sillä, olen myös sitä mieltä, että meidän koira on ollut tavallista fiksumpi tapaus. Montaa kertaa ei ole tarvinnut samaa asiaa opettaa, kun on perille mennyt. Lisäksi Zero on alusta asti ollut äärettömän kiltti. Oppinut paikkansa sielä lauman alimmaisena. Sofieta vahtii ulkona ollessa kuin haukka. Missä lapsi, siellä koira. Suunnitelmiakin Zeron varalle on, josko tässä nyt sitten olisi koira, jonka kanssa voisi harrastaa agilityä ihan harrastusmielessä.

Mun töihin menokaan ei ollut mikään shokki koiralle, olihan se opetettu olemaan yksin. Ainoa, että koira muutaman päivän lutusteli isimiehen kenkien pohjallisia, kun mamma kröhkröh ei ehkä muistanut ostaa niitä luita.

Mun koirani tekee niinkuin käsketään, vaikka naapurin rakki räksyttäisi lähietäisyydellä, tämä istuu mun vieressä eikä lähde. Mun koirani ei pure ketään ja nyt on saatu hyppiminenkin aisoihin, mun koirani pysyy pihassa ja vapaana käskyn alla, muiden pihoihin ei lähde huitelemaan. Mun koirani oppi sisäsiistiksi tosi nopeesti. Mun koirani ei jää huutamaan kotiin ja tuhoamaan paikkoja, kun se jää yksin. Mun koirani kulkee nätisti hihnassa ja tulee toimeen muiden koirien kanssa. Mun koirani on lapsiystävällinen.

Mun koirani on Saksanpaimenkoira.

Olisikohan tuossa tarpeeksi listaa epäuskoisille, että tavallinen maalaistollokin saa Saksanpaimenkoirasta kunnollisen perhekoiran ilman nyrkkiä? Joo, sille tulee vielä uhma- ja murkkuiät, mutta niihinkin tarvitaan vain oikea asenne. Ehkä ainut vika meidän koirassa on järjetön 'pusujen' antamisen tarve. ;) Niin, ja sit se, että siitä lähtee mielettömästi karvaa!

Vanha suola janottaa

Ei sovi omaan suuhun uuden blogin nimi, selailtuani tätä ihan ensimmäistä blogiani, päätin palata kirjoittelemaan tänne. Paluu siihen aitoon ja alkuperäiseen.

Kerrataan siis mitä minulle ja perheelleni on tapahtunut viimeisien kuukausien ajan:

Marraskuun puolessa välissä sain sen kauan haaveleimani autokortin, joka on todellakin tullut tarpeeseen ja helpottanut elämää huimasti. Paljon helpompaa on lyödä lapsi autoon ja mennä päiväkodin kautta töihin, olisin auttamatta kuitenkin myöhässä joka aamu ilman tota mun nelipyöräistä vekotinta.

Tammikuussa tähän laumaan liittyi yksi lisää. Sillä on ruskeat silmät, karvakorvat ja neljä jalkaa. Kuka arvaa? Kyllä, koira. Saksanpaimenuros, joka on tässä kuussa jo huimat 8 kuukautta. Zeroksi ristitty karvakorva, josta on tullut jo näin lyhyessä ajassa mielettömän rakas. Se on mun toinen (se karvaisempi) lapsi. :)

Tammikuussa myös loppui työsopimukseni uinninvalvoja-työstä. Jäin siis kotiin ihmettelemään sekä suorittamaan opintojani etänä.

Maaliskuussa otin sen kauan haavelemani tatuoinnin. Aiheena tietysti se rakkain, eli oma lapsi; Sofie.

Toukokuussa palasin työelämään tällä kertaa myyjäksi paikalliseen tavarataloon. Samalla Sofie palasi päivähoitoarkeen vuoropäiväkotiin, jossa tykkää olla enemmän kuin paljon.

Kesäkuussa sain viimein kovan työn päätteeksi valmiit merkonomin paperit kouraan ja nyt suunnitellaan pieniä juhlia valmistumisen kunniaksi. :)

Elämä siis luistaa nyt mukavasti ja no, melko tavallisesti. :)

♥