28. heinäkuuta 2012

Ilta rannalla...FAIL!

Mä oon sen sortin supermama, että kun mulla on pari vapaata töistä ja kun ilma sattuu olemaan kun morsian, haluan antaa itselleni ja lapselleni elämyksiä. Sellainen päivä oli tänään. Halusin tarjota itselleni ja lapselleni aivoisan illan rannalla.

Mulla oli mielikuva: Ihana ilta rannalla. Lapsi kahlaamassa vedessä ja minä itse istuskelemassa vieressä, hymyillen ja valokuvia räpsien. Välillä juodaan pillimehua ja sitten kahlataan ja hymyillään lisää.

Kokeillaan ihmeessä. Tästä me lähdettiin liikkeelle:


Autossa alkaa huuto, koska äiti on ihan paska, kun se tarvii ne kädet ja jalatkin vielä auton ajamiseen eikä se avaa mun Muumi-limppapulloa hetinytnytNYT!! 

Rannalla huuto jatkuu, koska uimapuvun vaihtaminen ja aurinkorasvan laittaminen on ihan hanurista. Huomaan kameran jääneen kotiin, ei oteta kuvia. Lapsi alkaa huutamaan, kun näkeekin järven. Mennään keinuun. Kahden minuutin päästä keinu on ihan tyhmä, koska veteen on päästävä. Liukumäki! Pakko päästä! 

Huono vain, että tämä liukumäki on niin jyrkkä ja korkea, etten itse pienenäkään uskaltanut montaa kertaa siitä laskea, saatikka nyt. Kun likka oli tarpeeksi pitkän aikaa kivunnu tikasportaita ylös ja minä olin hänet huutavana siitä repinyt pois, päähän pälkähti tyhmä ajatus: Jos sitä kokeilis laskea siitä yhdessä? Lopputulos: minä makaan järven pohjassa kädet ojennettuna ylös, jotta Sofie ei joutuisi uppeluksiin ja mietin, miten helvetissä pääsen pintaan. Kun olin tästä pinteestä päässyt käyttämällä surkeita mielettömiä vatsalihaksiani, alkoi sama huuto liukumäen perään, enkä minä enään siihen rääkkiin suostunut saatikka tyttöä päästänyt yksin kokeilemaan.

Huutava kakara olkapäällä autoon (Vettä! Vettä!! VETTÄ!!) ja saman huudon kuuntelu aina kotiin suihkuun asti.

Niin, että tähän me sitten päädyttiin:


Veikatkaapa onko tämä mama ihan heti kokeilemassa uudestaan tuollaista iltaa ainakaan tuon tappoliukumäen läheisyydessä? Tulipahan ainakin niitä elämyksiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti