Köyhän miehen lapsiportti

Kyllä hätä keinot keksii. Se huomattiin yksi ilta, kun asunnossa lämpötila
lähenteli +30:ntä. Takaovi on saatava auki, mutta tyttö painelee kuitenkin heti pihalle. No, tässä tulos:

Ideaa saa toki kopioida. ;)

Fisu, fisu!!

Viime päivinä olen ollut hieman kipeä, jotain kesälunssan tapaista ilmassa. Nokka vuosi ja nyt hengittäminenkin sattuu kurkkuun, joka paikka tuntuu olevan jumissa. Yllättäen pääkin on kipeä. Siksi joka aamu, kun huomaan tämä jatkuvan, on ensimmäinen ajatus ollut: Perkele!!

Positiivista on ollut se, että tyttö on alkanut saamaan jälleen tavallisesta rytmistä kiinni, eikä enää kuku sinne 1-2 asti yöllä. Lisäksi syödään hyvin ja mennään päikkäreille hienosti. Tämä äiti nauttii tästä rytmistä ja pikkuisen hyvästä tuulesta niin pitkään kun voi, ennen kuin taas alkaa ne ilta-itkut ja nukkumis-/syömisongelmat. ;)

Vapaan kasvatuksen uhri.
Tämä taisi olla niitä päiviä, kun ei suostunut hyvin syömään.
Sai sitten itse pupertaa tyylillään ja ruoka upposi. ;)
(Huomatkaa huolella loppuun asti maalattu syöttötuoli.)

Tänään sain kuitenkin nauraa niin paljon, että on vatta kipeenä hekotuksesta. Tytöt soittivat illalla; pyysivät kalaan. Olisi pitänyt arvata, ettei siitä mitään tule. Minä olin porukan fiksuin. Istuin paatissa tyytyväisenä mato-onki kädessä. Mitä nyt en itse saanut matoa koukkuun, kun pelkästään madon pois kupista ottaminen sai aikaan iiiiik-refleksin (löytyi sitten se minunkin neiti-puoleni). 

Olisi vaan pitänyt pysyä sielä järvessä sen paatin kanssa. Mutta ei, me mennään saareen. Ensinnäkin se paatin saaminen kivikkoisen saaren rantaan oli yks sähellysesitys. Kun viimein soutaja keksi kumpi on vasen ja kumpi oikea, päästiin maihin. Vieläpä ilman, että kukaan kastui!

Mutta sitten, kaveri heittää ensimmäisen heiton virvelillä -suoraan puuhun. Aikamme revimme, mutta eihän se irronnut. Minä laiskana neuvokkaana ihmisenä sanoin, että siima katkaistaan ja lippa jää puuhun -kyllähän niitä uusia saa. Ei kelvannut ehdotus, vaan kaveri kiipesi männynrähjään! Oli sekin näky.

Koukku irti ja toinen kaveri heittää, arvatkaa minkä saa saaliikseen? Saman männyn -tietty. Tässä vaiheessa en enää kestänyt, nauraa räkätin kaksikerroin maassa vedet silmissä. Eikä tietenkään siimaa voitu katkaista tälläkään kertaa, kaveri leikki Tarzania toistamiseen. Voi sitä tilannehuumoria.

Tämän jälkeen todettiin, että kalastamiset oli tässä. Tai siis tämän puuhunkiipijä totesi.

Likat hei, koska uusiks?!

Huomenna tyttö täyttää 10 kuukautta ja tietysti se tarkoittaa 10kk-neuvolaa. Sinne osoittaa siis nokka jälleen aamulla!

Harry Potter and the deathly hallows part 2

Niin, tulipa lauantaina sitten vahdattua tuokin elokuva. Miten mä nyt tän sanoisin...mä oon niin pettynyt! 
Kaikki asiat, jotka mulle oli niitä tärkeitä, oli jätetty pois. Se koko tarina siinä leffassa oli niin riisuttu kirjaan verrattuna, ettei mitään rajaa.

Mutta itse sarjan päättyminen harmittaa. Viimeisen kirjan ilmestyminen ei ollut niin kamalaa, mutta viimeisen leffan näkeminen oli kuin märkä rätti päin naamaa. Nyt ei ole enää mitään, mitä odottaa. Minä haluan vielä yhden kirjan! Ja kun saisin sen luettua, vielä toisen, ehkä kolmannenkin...

P.S. Te helevetin riiviöt, jotka ramppasitte koko leffan ajan niissä salin ovissa 10 minuutin välein, olkaa helevetin ilosia, että sain pidettyä itseni kurissa. Muuten olisitte saaneet päähänne parit popparilootat! Oliko muuten ikää kattoo K-11 leffaa, hä?!

Haukku

Tyttö näki pitkästä aikaa koiran. Alun jännittämisen jälkeen uskalsi mennä 'paijaamaan' haukkua ihan itse.

Niin, olisihan se ikioma karvainen kaveri enemmän kuin kiva. Mutta vaikka koko kesän on ollut koirakuume, pohdinnan jälkeen tulen kerta toisensa jälkeen siihen tulokseen, ettei vielä ole sen aika. Nelitassuinen tuo työtä ja vastuuta, juuri nyt meillä on sitä tarpeeksi.

Silmilläni on kallis maku

Vuonna 2008 sain optikolla käytyäni tietää, että vasemmassa silmässäni on piilokarsastusta, joka vaikuttaa päänsärkyihini. Migreenihän mulla todettiin ala-asteella. Kuitenkaan ei silmät silloin suuremmin väsyny televisiota katsoessa tai tietokoneella ollessa jne, joten ajattelin, että kyllä näillä silmillä selvitään, kun ei näkökään ole huono.

Viimeisen parin vuoden aikana silmät on oireilu oikein kunnolla. Vähästäkin tietokoneruudun tapittamista tulee heti pää kipeäksi, on valoherkkyyttä, lukiessa rivit pomppii, sanat sumenee ja silmiä särkee oikein urakalla päivittäin. Joka ilta olen sitä kironnut ja vannonut, että seuraavana päivänä lähtee soitto optikolle. Aamulla ilman oireita sen kuitenkin aina unohtaa..

Tänäänpä en unohtanut! Kahden päivän päänsärky ja silmien jomotus sai vihdoin ottamaan yhteyttä kakkulamyyjään. Optikolla sain tietooni, että nykyään piilokarsastusta on molemmissa silmissä. Ei ihme, että särkee. Optikokin kysyi, että miksi olen tällä vaivalla itseäni niin kauan kiusannut, kun se vaiva on niin helppo korjata. Näössä kuitenkaan ei ole mitään vikaa.

Kehykset valittuani tehtiin tilaus. Vaikka erikoislinssien hinta saikin haukkomaan henkeä, en malta odottaa! Toimitus kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen saan sanoa heipat silmistä johtuville päänsäryille.

Kyllä pieni asia saa iloiseksi!

Minun Pradani! <3
(kuva täältä)

Haloja!

Edellisen tekstin perusteella voi jokainen päätellä seuraavan: Elise on palannut sorvin ääreen!

Päätin nyt kuitenkin pienen hengähdystauon jälkeen palata kirjoittelemaan, kuitenkin yhdellä muutoksella: haluan olla 'kasvoton'. Haluan, että sellaisena pysyy lapseni ja muukin perheeni. Siispä te vanhat lukijat, jotka muistatte tytön nimen, ollaan hissunkissun. Jookosta? Myöskin teille, jotka tunnistatte, olisi sama pyyntö pyydettävänä. :)
Kuvatonta ei ole blogista kuitenkaan tarkoitus tehdä.

Katsaus meidän tilanteeseemme ehkäpä jo huomenna. Nyt nukkumaan.

3.7.2011

Tänään kaupunki oli hiljainen, pysähtynyt. Suru näkyy ja tuntuu kaikkialla.
Kaikkien huulilla on tällä hetkellä vain yksi nimi, tai oikeastaan kaksi: uhrin ja ampujan. Miten yhdellä sormen liikautuksella voi päättää toisen kuolemasta?

Ei voi tämän tytön mieli ymmärtää, että mikä ajoi moiseen tekoon. Eikä sitä, että poika voisi oikeasti olla poissa. Vielä on se tunne, että tämä tulee kylällä vastaan, nostaa kättänsä vino hymy naamalla.

Noin kuuden vuoden aikana on monet reissut tehty kyseisen ihmisen kanssa, silloin nuoruusvuosina. Monena iltana se istui siinä pöydän ääressä, löpistiin vain suomeksi puhuttuna paskaa, joskus mietittiin kunnolla syntyjä syviä.
Vaikka ei yhteyttä pidetty viimeisen vuoden aikana, suru-uutisen kuuleminen sunnuntaina kosketti, itketti, vihastutti... Mieleen ryöpyi kaikki muistot, jotka sai mielen matalaksi entistä enemmän.

En voi kuvitellakaan, että miltä hänen perheestään ja läheisistä ystävistään tuntuu. En voi muuta sanoa, kuin: Otan osaa suruunne.

"Kukaan ei kuole, ennen kuin hänet on unohdettu."

Lepää rauhassa, perästä tullaan.