15. heinäkuuta 2011

Silmilläni on kallis maku

Vuonna 2008 sain optikolla käytyäni tietää, että vasemmassa silmässäni on piilokarsastusta, joka vaikuttaa päänsärkyihini. Migreenihän mulla todettiin ala-asteella. Kuitenkaan ei silmät silloin suuremmin väsyny televisiota katsoessa tai tietokoneella ollessa jne, joten ajattelin, että kyllä näillä silmillä selvitään, kun ei näkökään ole huono.

Viimeisen parin vuoden aikana silmät on oireilu oikein kunnolla. Vähästäkin tietokoneruudun tapittamista tulee heti pää kipeäksi, on valoherkkyyttä, lukiessa rivit pomppii, sanat sumenee ja silmiä särkee oikein urakalla päivittäin. Joka ilta olen sitä kironnut ja vannonut, että seuraavana päivänä lähtee soitto optikolle. Aamulla ilman oireita sen kuitenkin aina unohtaa..

Tänäänpä en unohtanut! Kahden päivän päänsärky ja silmien jomotus sai vihdoin ottamaan yhteyttä kakkulamyyjään. Optikolla sain tietooni, että nykyään piilokarsastusta on molemmissa silmissä. Ei ihme, että särkee. Optikokin kysyi, että miksi olen tällä vaivalla itseäni niin kauan kiusannut, kun se vaiva on niin helppo korjata. Näössä kuitenkaan ei ole mitään vikaa.

Kehykset valittuani tehtiin tilaus. Vaikka erikoislinssien hinta saikin haukkomaan henkeä, en malta odottaa! Toimitus kestää kaksi viikkoa ja sen jälkeen saan sanoa heipat silmistä johtuville päänsäryille.

Kyllä pieni asia saa iloiseksi!

Minun Pradani! <3
(kuva täältä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti