Syylisyys ja ikävä

Ne taitavat rakkauden ohella olla suurimmat tunteet äitiydessä. Töissä on kiva olla, töistä saa rahaa ja rahaa tarvitsee elämiseen. Mutta...minä niin haluaisin viettää enemmän aikaa lapseni kanssa.

Joka kerta Sofieta viedessä hoitoon tulee paha olo; Taas minä raahaan tytön vieraille ihmisille, että pääsisin töihin. Vaikka tyttö haluaisi olla minun kanssani. Asiaa ei yhtään auta se, että tyttö ripustautuu minuun kuin pieni marakatti, kun jättäisin hoitoon. Paha mieli, melkein itku, on käytävä joka kerta läpi ennen työvuoroa.

Ja sitten se ikävä... Joka kerta, kun kuule töissä pienen lapsen itkua tai puhetta, pomppaan pystyyn kuin mangusti preerialla. Sofie?! No eihän se höpöttelijä tai kirkuja ikinä ole Sofie.

Että vaikka taloudellisesti mulla ei olisi varaa jäädä työttömäksi ja olen töihin hakenut sekä vilpittömästi toivon, että töitä saan, salaa toivon, että jäisin hetkeksi työttömäksi. Saisi nauttia kiireettömästä arjesta oman lapsensa kanssa. Olisi se kivaa vaihtelua meille kummallekin. :)

Hyvää viikonloppua kaikille! Tämä mamma menee huomennakin (ette arvaa?) töihin.